Digitoday

Valikko

Yt-kierrokset laskevat NSN:n innovatiivisuutta

Yt-neuvottelut tulevat olemaan kestoaihe Nokia Siemensissä, ja seuraava yt-kierros käydään ensi vuoden puolella kevääseen mennessä, toteaa Ylempien toimihenkilöiden asiamies Tomi Seppä.

Sepän mukaan jatkuva yt-kierre aiheuttaa NSN:n toimihenkilöissä motivaation laskua, kun ei tiedetä, osuuko irtisanomisilmoitus omalle kohdalle seuraavalla kerralla.

-NSN:n pitäisi olla innovatiivinen ja tulevaisuushakuinen yhtiö, mutta alituinen epävarmuus vaikuttaa väkisinkin koko yrityksen toimintaan ja laskee sen innovatiivisuutta.

Nokia Siemens Networks ilmoitti toukokuussa edellisistä yt-neuvotteluista. Irtisanottavien määräksi saatiin loppujen lopuksi 294 henkilöä. Määrä on alle puolet siitä, minkä yhtiö ilmoitti neuvottelujen alussa 9. toukokuuta.

Seppä selvittää kuultuaan NSN:n luottamushenkilöitä, että valtaosa irtisanottavista on saanut ilmoituksen työsuhteen loppumisesta, mutta joitakin yksiköitä oli vielä perjantaina selvittämättä.

Pätevät lähtevät ensin

Ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Olli Backman Sampo-Hydraulicsilla huomauttaa, että ongelmana on, että parhaat työntekijät lähtevät yt-tilanteissa ensin ja työllistyvät nopeasti.

-Useilla lähtevillä voi olla tehtynä samalle toimialalle työllistymistä vaikeuttava kilpailukieltosopimus, mutta moni esimerkiksi Nokialta irtaantuvista ylemmistä toimihenkilöistä menee kilpailijalle ja tuo osaamisellaan lisää tietotaitoa uudelle työnantajalleen. Tällainen on kovin lyhytnäköistä politiikkaa entiseltä työnantajalta.

Backman huomauttaa myös, että reviiririidat 125 000 henkisen toimihenkilöliiton TU:n kanssa vievät resursseja molempien neuvottelujärjestöjen edunvalvonnalta.

Akavalaisen YTN ja STTK:lainen Toimihenkilöunioni ovat vetäneet rajankäyntiä Työehtosopimuksien soveltamisrajoissa, jäsenhankinnaksi sanotussa toiminnassa ei riidoilta ole vältytty.

Backman laskeskelee, että YTN:n edunvalvontapiiriin kuuluvat muun muassa diplomi-insinöörit, insinöörit, ekonomit ja useimmat tradenomit. TU:lla muun muassa osa teknikoista ja sihteerit. TU edustaa noin kymmentä prosenttia NSN:n toimihenkilöistä. YTN:llä on tällä hetkellä runsas 115 000 jäsentä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    4. 4

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. 6

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    7. 7

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    10. 10

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolme lasta ja nainen menehtyivät huoneistopalossa Helsingin Vuosaaressa

    2. 2

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    3. 3

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    4. 4

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. Näytä lisää