Digitoday

Valikko

Nettisukupolvi haluaa toimintaa

Passiivisen tv-sukupolven aika on ohi. Kuluttajakuninkuuden on napannut aktiivinen, tiedostava ja valistunut nettisukupolvi. Jos mainostaja haluaa saada viestinsä perille, myös hänen on tunnettava verkko perinpohjin, sanoo viestintätoimisto Euro RSCG BNL:n johtaja Tom Westerén.
 Internetiä ei voi ajatella markkinointikanavana, kuten televisiota tai lehtiä. Internet on kokonainen ekosysteemi, paikka, jossa ihmiset viettävät aikaansa. Sen sisällä sen sijaan on eri kanavia, joita voi hyödyntää, Tom Westerén sanoo.

Kuluttajat eivät Westerénin mukaan enää halua tulla kohdelluiksi pelkkinä objekteina.

– Tunne- ja elämystason sitouttaminen on tärkeää. Kuluttaja ottaa brändin omakseen parhaiten, jos hän pääsee itse osallistumaan esimerkiksi tuotekehitykseen ja sisällöntuotantoon.

– Hyödyllistä on myös tarjota ihmisille areena mielipiteidensä ilmaisuun, sillä kuluttajan valta linkittyy juuri mielipiteiden julkiseen jakamiseen.

Onnistuneen markkinointiviestinnän edellytyksenä Westerén pitää myös mediakentän pirstaleisuuden ymmärtämistä. Yrityksen ei kannata suunnata viestiään kaikkiin välineisiin. Sen pitää osata valita itselleen parhaimmat kanavat ja keskittyä niihin.

Lokerointi ei kannata, vaan pirstaloitunut mediakenttä pitää pystyä hahmottamaan kokonaisuutena.

– Kyky valita viestille oikeat kanavat on osoitus siitä, että yritys on hereillä ja hahmottaa kokonaisuuden. Hereillä pysymiseen yritys tarvitsee jatkuvaa dialogia kohderyhmän kanssa.

– Koska kuluttajien tietotaso on niin korkea, viestinnän pitää olla läpinäkyvää ollakseen uskottavaa. Tämä taas edellyttää markkinointiviestinnän vahvaa kytkentää todellisuuteen – siihen todellisuuteen, jossa kuluttajat liikkuvat, Westerén toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    4. 4

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    7. 7

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    8. 8

      X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

    9. 9

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    10. 10

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    9. 9

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    10. 10

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    4. 4

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. Näytä lisää