Digitoday

Valikko

Kuvankäsittelyohjelmiston käytettävyystutkimukseen voi kuka tahansa osallistua

Kanadalaisen Waterloon yliopiston professori on muuntanut avoimen lähdekoodin Gimp-kuvankäsittelyohjelmiston keräämän reaaliaikaisesti tietoja ohjelmiston käytöstä.
Waterloon yliopiston apulaisprofessori Michael Terry on julkaissut Gimp-kuvankäsittelyohjelmiston pohjalta luodon ingimp-ohjelmiston, joka kerää reaaliajassa käytettävyystietoja käyttäjiltä ja lähettää ne netissä sijaitsevalle palvelimelle. Nimi ingimp on lyhenne sanoista "instrumented gimp".

Nauhoitetut käytettävyystiedot ovat kenen tahansa ladattavissa ja hyödynnettävissä.

Ingimp toimii seurantaa lukuun ottamatta aivan samalla tavalla kuin normaali Gimp. Käynnistettäessä Ingimp avaa popup-ikkunan, joka muistuttaa kuvankäsittelytoimintojen nauhoittamisesta ja kertoo, mitä palvelimelle lähetään. Lisäksi jokainen ohjelmiston käyttäjä kasaa samalla itselleen kuvallista käyttäjäprofiilia, joka kertoo millainen Gimp-käyttäjä on.

Ingimp toimii hyvänä käytännön esimerkkinä avoimen lähdekoodin hyödyistä. Avoin lähdekoodi tarjoaa mahdollisuudet tarvittavien muutosten tekemiseen ja levittämiseen niin laajalti kuin on tarvetta. Tutkijan tarvitsi vain kehittää Gimpiin tarvittavat seurantatoiminnot.

Gimp tuntuu hyvin luonnolliselta valinnalta käytettävyystutkimuksen kohteeksi, sillä ohjelmistoa on kritisoitu joidenkin teknisten puutteiden lisäksi myös oudosta tai epäkäytännöllisestä käyttöliittymästä. Useimmin kritisoijat ovat tottuneet Adoben Photoshopin käyttöliittymään.

Gimpistä on tarjolla myös erillinen Photoshopin käyttöliittymää matkiva Gimpshop-versio.

Ingimpin voi ladata sekä Windowsille että Linuxille. Lisäksi ohjelmisto on löytänyt jo tiensä ainakin Debian GNU/Linuxin epävakaaseen pakettikokoelmaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. 6

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    7. 7

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    8. 8

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    9. 9

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. Näytä lisää