Digitoday

Valikko

Yhteisöllisyys leviää verkon joka kolkkaan

2ndhead selvitti elo-syyskuussa TNS Gallupilla verkon roolia kuluttajien arjessa. Tutkimuksen mukaan on jo aika unohtaa erottelu perinteisten verkkopalvelujen ja web 2.0 -palvelujen välillä. Mutta esimerkiksi verkkokauppojen tulisi ryhdistäytyä.

Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 15-64-vuotiaat suomalaiset internet-käyttäjät. Tutkimus komppaa hyvin Gartnerin juuri julkistamaa tutkimusta kuluttajien luomasta verkkosisällöstä. Siinä varoiteltiin perinteisiä medioita aktiivisten verkkokuluttajien luomasta uhasta. TNS Gallupissa kannustetaan nykyisiä verkkopalveluja syleilemään sosiaalisuutta.

- Tutkimus nosti esille kuluttajien itse tuottaman sisällön merkityksen. Web 2.0 -ominaisuuksien ja sosiaalisten mediaelementtien avulla voidaankin houkutella palveluun asiakkaan liiketoiminnalle keskeisiä kohderyhmiä. Tämä koskee kaikkia kuluttajille suunnattuja verkkopalveluita, ei pelkästään perinteisiä yhteisöpalveluita, korostaa Business Unit Director Ismo Tenkanen TNS Gallupista.

- Perinteinen jako normaaleihin sivustoihin ja yhteisösivustoihin on tarpeeton. Suomessa on ehkä havaittavissa sitä, että asia on ymmärretty liian suppeasti. Eli, että web 2.0 -sisältö olisi vain yhteisösaittien omaisuutta, Tenkanen pohtii.

Ismo Tenkanen nostaa esimerkiksi suomalaiset verkkokaupat. Ulkomaisiin verrattuna aika harvassa kaupassa on huomioitu yhteisöllisiä aineksia esimerkiksi mahdollistamalla käyttäjien tekemät arviot tai pisteytykset tuotteista.

Verkkomusiikki ja -videot kiinnostavat kasvavasti

Tutkimuksen mukaan viisi prosenttia suomalaisista internet-käyttäjistä tuottaa sisältöä verkkoon, 25 prosenttia kommentoi muiden käyttäjien luomaa sisältöä ja 56 prosenttia seuraa sitä.

Kuluttajien verkkopalveluiden käyttö suuntautuu tällä hetkellä eniten uutisten lukemiseen verkosta, jota vähintään kerran kuukaudessa tekee neljä viidestä internet-käyttäjästä. Verkon osto- ja myynti-ilmoituspalveluiden tai verkkohuutokauppojen seuraaminen on myös erittäin yleistä. Viihdeuutispalveluita seuraa verkosta 58 prosenttia.

Nettivideo- tai netti-tv-sisältöjä seuraa kuukausittain jo 40 prosenttia vastanneista. Tulevaisuudessa aiotaan erityisesti ladata ja kuunnella musiikkia verkosta, mutta myös katsella enemmän nettivideo- ja tv-sisältöä. Tämä ei välttämättä ole pois uutisten verkkolukemisesta, Ismo Tenkanen uskoo.

- Suomessa verkon käyttötunnit ovat kuitenkin suhteellisen alhaalla verrattuna moneen muuhun maahan. Verkkomusiikki ja -videot voivat kyllä olla pois muusta mediakäytöstä. On todennäköistä, että verkon käyttötunnit tulevat kasvamaan Suomessa vielä.

Tenkasen teesiä tukee myös se, että lähes viikoittain eri verkkomediat tekevät kaikkien aikojen ennätyksiä TNS Metrix -mittauksissa.

Tulevaisuuden muovaajat näyttävät tien

2ndheadin teettämässä tutkimuksessa käytettiin ensi kertaa verkkopalveluiden yhteydessä TNS:n globaalia FutureView business solution -tutkimusratkaisua, joka luokittelee kuluttajat viiteen ryhmään. Näistä ryhmistä merkittävin on Tulevaisuuden muovaajat, jotka ovat uusien ideoiden puolestapuhujia, levittävät sanaa uutuuksista ja ovat tiennäyttäjiä markkinoilla.

Tulevaisuuden muovaajat ovat internet-aktiivisuudessa jopa kaksi-kolme kertaa keskimääräistä internet-käyttäjää aktiivisempia. Heitä on tutkimuksen mukaan yksitoista prosenttia kaikista internet-käyttäjistä. He käyttävät selvästi muita useammin internetiä matkapuhelimen välityksellä sekä kuuntelevat ja lataavat musiikkia ja nettivideoita internetistä muita useammin.

Tulevaisuuden muovaajat lukevat uutisia verkosta useita kertoja päivässä ja aikovat tulevaisuudessa lisätä keskustelufoorumeille kirjoittamista sekä niiden lukemista. Suhteellisesti eniten heitä on musiikkipalveluiden ja verkkolehtien lukijoiden keskuudessa, urheilupalveluiden lukijoista suhteellisesti vähiten.

2ndhead on osa SanomaWSOY-konsernin sähköisen viestinnän liiketoimintaryhmää SWelcomia. ITviikko on puolestaan osa SanomaWSOY-konsernia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    3. 3

      Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

    4. 4

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Reijo Jylhä syytti Ylellä norjalaista Suomen kullan vieneestä kolarista – kiteytti tapauksen kahteen sanaan

    7. 7

      ”Valtava terroriuhka” Britanniassa – kuninkaallinen neuvonantaja vertaa riskiä IRA:n pommikampanjoihin

    8. 8

      Terhi Kiemunki kommentoi potkujaan puolueesta – ”Suunnatonta typeryyttä”

    9. 9

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    10. 10

      Yhdistetyn joukkuekisan MM-kullan kohtalo ratkaistaan – IS seuraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    7. 7

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    8. 8

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    9. 9

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    3. 3

      Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

    4. 4

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. Näytä lisää