Digitoday

Valikko

Lähes puolet digikuvaajista huolestui kuviensa säilymisestä

Digikuvien säilymisestä kantaa huolta 42 prosenttia digikuvaavista suomalaista. Erityisesti nuoremmissa ikäluokissa asia mietityttää, sillä 15–24-vuotiaista vastaajista 53 prosenttia ilmoittaa olevansa huolestunut digikuviensa säilymisestä, ilmenee kuvapalvelu Ifolorin Taloustutkimukselle teettämästä kyselystä.
Ifolorin tutkimuksen mukaan suosituin tapa varmistaa kuvien pysyminen tallessa on tehdä varmuuskopioita cd:lle, muistitikulle tai siirrettävälle levyasemalle.

- Tietokoneen vaihto tai rikkoutuminen sekä virukset saattavat aiheuttaa rakkaiden muistojen haihtumisen taivaan tuuliin. Vaikka kuvat olisivat varmuuskopioitu, saattaa niitä kertyä vuosien aikana useille kymmenille eri cd:ille tai muistitikuille, joita on hankala hallita, toteaa Ifolorin Pohjoismaiden toimitusjohtaja Nella Ginman.

Tutkimus vahvistaa, että digikuvaus on lyönyt itsensä läpi suomalaisten suosikkiharrastuksena. Sen mukaan 64 prosenttia suomalaisista ottaa digikuvia. Erityisen innokkaita kuvaajia ovat nuoret aikuiset: 25–34-vuotiaista digikuvia ottaa jopa 89 prosenttia. Digikameralla tai kännykällä kuvattaessa ei tarvitse huolehtia epäonnistuneista otoksista, sillä turhat tai epäonnistuneet otokset on helppo pyyhkiä pois laitteen muistista.

Taloustutkimus kysyi 626 suomalaisen mielipiteitä digikuvauksesta puhelimitse ajalla 24.–28.9.2007.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Rahtijuna räjähti Bulgariassa – kuvat ja video turmapaikalta paljastavat hävityksen jäljet

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    7. 7

      Krista Pärmäkoski teki sen taas – palkintopallille Davosissa!

    8. 8

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    9. 9

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    10. 10

      HS: Asiantuntijat kumoavat rakentamisen homemyytin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Rahtijuna räjähti Bulgariassa – kuvat ja video turmapaikalta paljastavat hävityksen jäljet

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. Näytä lisää