Digitoday

Valikko

Bititkin auttavat Tehyä irtisanomiskiistassa

Terveys- ja sosiaali-alan koulutetun henkilöstön ammattijärjestö Tehy lähettää pienen osan jäsenviestinnästään sähköisinä Netposteina jäsenistölleen, kertoo Tehyn talouspäällikkö Ritva Fransman.

Talouspäällikön mukaan bitteinä lähetetyt viestit ovat vasta pieni murunen kokonaiskakusta. Niitä on vähän yli 2 000, kun jäseniä on kaikkiaan 124 000. Muu viestintä toimitetaan iPostina tai eViestinä.

-Tehy käyttää Netpostia jäsenkirjeiden lisäksi muun muassa palkka- ja palkkiolaskelmien välittämiseen. Niihin pääsee käsiksi ajasta ja paikasta riippumatta tietokoneella. Materiaalit säilyvät lisäksi tietokannassa kuusi vuotta.  

Talouspäällikkö listaa hyödyiksi jäsenviestinnän nopeutumisen, paperimäärän vähenemisen, työajan säästymisen ja toiminnan tehostumisen.

Fransmanin mukaan jäsenviestinnän nopeutuminen ja kustannusten laskeminen oli perussyy, jonka vuoksi ammattijärjestö siirtyi sähköisiin kirjeisiin. Hän korostaa, että sähköisellä vaihtoehdolla kuluja on karsittu perinteiseen postinjakeluun verrattuna yli 50 prosenttia.

Tehyn työntekijöistä noin puolet on Netpostin käyttäjiä.

-Aiomme markkinoida Netposti-vaihtoehtoa enemmän, mutta juuri tällä hetkellä meillä on tärkeämpää tekemistä.

Talouspäällikkö viittaa Tehyn mahdolliseen irtisanomisaaltoon, jota käytetään työnantajan painostamiseksi sopimukseen. Sen järjestely työllistää nyt kaikki voimavarat ammattijärjestössä.

Itellan Netposti-palveluiden business manager Tommi Björklund kertoo, että yhteisöille ja yksityisille tarjottava Netpostilla on 115 000 asiakasta. Kuukausittain tulee yli 2 000 uutta käyttäjää. Hänen mukaansa runsaat 2 700 yritystä ja yhteisöä hyödyntää Netpostia. Lisäksi palvelusta on pääsy yli 1 000 viranomaislomakkeeseen.

Postin teettämän tuoreen kyselytutkimuksen perusteella suomalaiset vastaanottaisivat mielellään sähköisesti monen tyyppistä viestintää. Erityisesti toive koskee kuitteja, tiliotteita, palkkalaskelmia ja viranomaisviestintää. Myös jäsenyhdistysten kirjeet ja taloyhtiön viestit toivotaan sähköisenä. Tärkeimpinä ominaisuuksina sähköisessä asioinnissa vastaajat pitävät turvallisuutta ja helppoutta sekä viestien arkistointimahdollisuutta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

    3. 3

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    4. 4

      Tukholmalainen tori eristetty epäilyttävän esineen vuoksi

    5. 5

      Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

    6. 6

      Tv-kanavan erikoisen ”Ruotsi-asiantuntijan” taustoista paljastui uutta tietoa

    7. 7

      Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

    8. 8

      Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

    9. 9

      Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

    10. 10

      Uutta tietoa Trumpin uskotusta miehestä, joka vetelee naruja kulissien takana – Bannonissa tapahtui suuri muutos syyskuussa 2001

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    9. 9

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    10. 10

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Ryan Goslingin uhkea sisko varasti huomion Oscareissa – fanit hullaantuivat: ”Kuka on tuo povipommi?”

    3. 3

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    4. 4

      Tukholmalainen tori eristetty epäilyttävän esineen vuoksi

    5. 5

      Emil Iversen tuli katumapäälle kotiinpaluun suhteen – paljasti jatkosuunnitelmansa

    6. Näytä lisää