Digitoday

Valikko

Akatemian Mattila: It:n pysyttävä Suomen vahvuusalana

Informaatiotekniikka on kiistatta Suomen vahvuusala. Suomen Akatemian pääjohtaja Markku Mattilan mukaan Suomessa on pidettävä huolta siitä, että ala on sitä tulevaisuudessakin.
Informaatiotekniikan aseman tulee Mattilan mukaan olla vahva sekä liiketaloudellisesti että tutkimuksessa.

- Huipulle pääseminen on haasteellista, mutta vielä haasteellisempaa on pysyä siellä", Mattila totesi torstaina Oulun yliopistossa Infotech-Oulun 10-vuotisjuhlassa.

Infotech-Oulu on toiminut vuodesta 1996 alkaen informaatiotekniikan tutkimuksen kokoavana organisaationa Oulun yliopistossa.

Mattilan mukaan informaatiotekniikan tutkimuksella on Suomessa edessään monia kehittämishaasteita. Tämä ilmenee myös Suomen Akatemiassa meneillään olevasta tieteenala-arvioinnista, jonka tulokset julkistetaan 22. marraskuuta.

Viime vuonna ilmestyneessä Akatemian ja Tekesin yhdessä toteuttamassa FinnSight 2015 -ennakoinnissa katsotaan, että tieto- ja viestintäteknologia on muovaamassa toimintatapoja taloudessa ja kaikilla yhteiskunnan sektoreilla aivan uuteen muotoon.

Suomen elinkeinoelämän korkeatasoiseen
teknologiaan ja erikoisosaamiseen perustuvat toimialat ja palvelut ovat lisänneet suhteellisesti eniten työpaikkojen määrää. Elektroniikka- ja
sähköteollisuuden viennin määrä oli viime vuonna noin 15 miljardia euroa eli 21 prosenttia Suomen koko 75 miljardin euron tavaraviennistä.

Mattilan mukaan alan tutkimus- ja kehittämispanos on huomattavan suuri. Yrityssektorin t&k-menoista elektroniikkateollisuuden osuus  on nykyään
56,5 prosenttia.

- On tärkeää, että myös tulevaisuudessa informaatiotekniikan tutkimuspanos on merkittävä. Vastuutahoina ovat ensisijaisesti yritykset, mutta myös julkinen valta.

Euroopan tutkimuksen infrastruktuurien strateginen foorumi (European Strategy Forum on Research Infrastructures, ESFRI) on laatinut EU:n näkökulmasta suunnitelman siitä, mitä kansainvälisiä tutkimuksen infrastruktuureja tarvitaan. Mattilan mielestä suomalaisten on syytä olla mukana eurooppalaisia tutkimuksen infrastruktuureja rakennettaessa.

- ESFRI-toiminnassa on oltava mukana poikkitieteellisellä osaamisella. Suomalaiset tutkijat voisivat myös ottaa rohkeasti vastuuta ESFRI-hankkeista vastuuhenkilöinä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    4. 4

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    5. 5

      Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    9. 9

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    10. 10

      TTK-tähti pidätteli itkua suorassa lähetyksessä – Jorma Uotisen henkilökohtainen palaute sai liikuttumaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    2. 2

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    3. 3

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    4. 4

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    5. 5

      Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

    6. Näytä lisää