Digitoday

Valikko

Linuxin isä palkittiin Helsingissä

Suomessa harvinainen suomalainen, Linuxin isänä tunnettu Linus Torvalds vieraili tänään Helsingissä pokkaamassa ensimmäisen Chydenius-mitalin avoimuusperiaatteen hyväksi.

Samaan tunnettuuskategoriaan Nokian Jorma Ollilan kanssa kuuluva tunnusti myös, että vaikka kotona on pingviinileluja, hänen lapsensa eivät niistä ole kiinnostuneet.

Nykyään Linux Foundation rahoituksella Linux-ydintä kehittävä Linus Torvalds vastaanotti tänään Helsingissä Anders Chydenius -säätiön ensimmäisen Chydenius-mitalin tunnustuksena kansainvälisistä ansioista avoimuuden hyväksi. Paikalla oli myös hänen isänsä, Nils Torvalds.

Mitalin luovuttivat Porvoon piispa Gustav Björkstrand, Kokkolan kaupunginjohtaja Antti Isotalus ja eduskunnan varapuhemies Johannes Koskinen. Mitalin on muotoillut taiteilija Bo Aurén.

Yhdysvalloissa asuva, pian 38 vuotta täyttävä Torvalds kiitti ja totesi, että kunnianosoituksia on aina mukava saada - etenkin vanhasta kotimaastaan.

Torvalds ei osannut sanoa, kuinka kauan hän aikoo vielä työskennellä Linuxin parissa. Lyhyenä vastauksena hän kertoi, että aikoo toistaiseksi jatkaa.

– Niin kauan kun voin jotain projektille antaa. Kyllä eläkkeellä siirtyminen joskus tulee vastaan. En pysty sanomaan, kauanko jatkan. Nyt olen tehnyt sen parissa töitä 17 vuotta.

– Linuxin ei ollut tarkoitus olla iso projekti. Luulin Linuxin olevan puolen vuoden projekti ja sen jälkeen olisin tehnyt jotain muuta. Toistaiseksi Linuxin kehittäminen on ollut hurjan kiinnostavaa ja uusia asioita opittavaksi ja tehtäväksi on riittänyt.

Microsoftin monopoliasemaan suhtautumisesta kysyttäessä, Torvalds vastasi lyhyesti vain, ettei hän ole kovinkaan kiinnostunut ohjelmistojätistä.

– Uskon vahvasti, että teknologia, etenkin ohjelmistopuolella, pitkällä tähtäimellä on niin vaikeaa, ettei edes yksi iso ohjelmistotalo pysty tekemään ohjelmistoja siinä mittakaavassa, jossa niitä tulee vääjäämättä olemaan. Tämä johtaa siihen, että avoin malli tulee tulevaisuudessa olemaan varmasti suurin ja kattavin tapa tehdä ohjelmistoja.

– Vertaan usein avointa ohjelmistoa tieteeseen. Samalla tavoin kuin avoin tiede, avoin ohjelmisto on ainoa tapa tehdä mitään suurempaa. Mennään mukaan ja ollaan mukana siinä tutkimuksessa ja tekemisessä.

Linuxin aloitusmotivaatioksi Torvalds ei listaa Windows-tappajan tekoa.

– Jos olisin aloittanut Windows-tappajan teolla, tästä ei olisi tullut mitään. Lähdin siitä, että tein itselleni jotain käyttökelpoista ja jotain minua kiinnostavaa. Linuxin käyttö oman koneeni ulkopuolella oli vain innostavaa ja motivoivaa bonusta.

Haastattelutilaisuudessa nousi esille Linuxiin liittyvä tuotemerkki ja Linuxin kaupallisuus. Torvaldsin mukaan harva yrittää nykyään ostaa Linux-tuotemerkkiä, eikä hän itse haluaisi käyttää koko tuotemerkkiä, vaikka se on hänen omistuksessaan. Tuotemerkki rekisteröitiin väärinkäytösten estämiseksi.

Haluan, että kaikki voivat käyttää Linuxia vapaasti. Kuka tahansa voi kerätä rahaa Linux-tuotteilla. Linuxin yksi peruspiirre on se, ettei Linux ole rahastamisesta ja ei-rahastastamisesta kiinni, vaan kyse on siitä, että sitä saa käyttää ihan miten tahansa.

Linuxin kaupalliset tuotteistamiset ovat tuoneet paljon hyvääkin. Linux ei mitenkään ole ei-kaupallista tai kaupallisuuden vastaista.

Torvalds kokee myös Linux-jakeluiden hajanaisuuden ja monimuotoisuuden hyväksi asiaksi.

– Kaupallisesti yhtenäisyys on tietysti hyvä asia eikä ostajilla ei olisi myöskään valinnanvaikeuksia. Tekniseltä puolelta olen tyytyväinen siihen, että valinnanvaraa on. Pitkällä tähtäimellä on hyvin tärkeää, että Linuxin markkinoissa on todellisia markkinavoimia mukana. Hyviä Linux-tuotteita tekevät pärjäävät, huonot karsiutuvat. Se on hyvä asia.

– Tietysti monet ihmiset ovat tyytyväisiä, jos heille vain kerrottaisiin, mitä pitäisi käyttää, Torvalds toteaa.

Torvalds ei henkilökohtaisesti pidä tärkeänä sitä, että Linux pieksisi Windowsin käytetyimpänä käyttöjärjestelmä.

– Minulle markkinaosuus siinä mielessä, että kaikki teknologia ja sen käyttökelpoisuus kiinnostaa minua itsessään. Teknologian käyttökelpoisuus puolestaan heijastuu siihen, kuinka laajasti sitä käytetään.

Torvalds kuitenkin myönsi, että markkinaosuus lämmittää hänen egoaan.

– Mielestäni käyttäjät ovat kuitenkin se tärkein asia. Jos kymmenen vuoden kuluttua kaikissa koneissa pyörii Linux, se tietysti tekee minusta onnellisen miehen. Teknologia on kuitenkin minusta ainoastaan niin kiinnostavaa kuin sen käyttökelpoisuus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    3. 3

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    4. 4

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    5. 5

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    6. 6

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    7. 7

      Poliisilta lisätietoa Imatran kolmoissurmasta: Aseen omistajaa ei epäillä rikoksesta

    8. 8

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    9. 9

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    10. 10

      Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    3. 3

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    4. 4

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    5. 5

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    6. Näytä lisää