Digitoday

Valikko

Suomi on Pohjolan voip-peränpitäjä

Suomessa yritykset hyödyntävät voip-teknikkaa selvästi vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Globaalin selvityksen mukaan suomalaisten usko teknologiaosaamiseensa on kuitenkin korkealla.

- Suomessa vain 29 prosenttia tutkituista yrityksistä näkee voipin osana digitaalisen tietoympäristön yhteistyötä, kun Ruotsissa vastaava lukema on 60 ja Tanskassa 71 prosenttia, Avanaden Suomen maajohtaja Petri Ketola kertoo.

Voipin suhteellisen vähäistä osuutta Suomessa Ketola selittää sillä, että meillä matkapuhelin on yritysviestinnässä suuremmassa roolissa.

- Mielestäni voip- ja matkapuhelinviestintä nähdään Suomessa turhan irrallisina ratkaisuina. Tämän olen huomannut erityisesti nyt, kun olen nähnyt esimerkkejä uuden sukupolven viestintäratkaisuista, joissa voidaan esimerkiksi matkapuhelimen vastaajaan jätetyt viestit välittää edelleen sähköpostiin, Ketola kuitenkin jatkaa.

Suomi näyttäisi selvityksen mukaan ottavan kuitenkin voip-kaulaa kiinni: eurooppalaisista yhtiöistä 65 prosenttia on suunnittelemassa voipiin liittyviä digitaalisen tietoympäristön hankkeita seuraavan kahden vuoden aikana. Pohjoismaissa vastaava luku on keskimäärin 53 ja Suomessa 64 prosenttia.

Euroopassa noin 80 prosenttia yrityksistä kokee, että heillä on tarvittava osaaminen digitaalisen tietoympäristön yhteistyön tehostamiseen joko yksin tai yhdessä kumppanin kanssa. Suomi on tästä selkeä poikkeus. IT-konsulttitalo Avanaden maailmanlaajuisen 'Digital Collaboration Survey' -tutkimuksen mukaan osallistuneista suomalaisyrityksistä kaikki uskovat joko yksin tai kumppanin kanssa omaavansa vastaavat tietotaidot.

Digitaalisen tietoympäristön yhteistyöllä (digital collaboration) tarkoitetaan tietoteknologian avulla tehtävää ryhmä- ja yhteistyötä. Se käsittää viestinnän lisäksi organisaation liiketoiminnalle tärkeän tiedon kokoamisen yhteen.

Tutkituista suomalaisyrityksistä yksikään ei myönnä, että sillä ei olisi lainkaan osaamista digitaalisen tietoympäristön yhteistyön kehittämiseen. Muualla Euroopassa ja Pohjoismaissa osaamattomuutensa myöntää 18 prosenttia yrityksistä.

- Suomessa on totuttu siihen, että talon sisällä on osaamista uusimmankin teknologian käyttöönottoon. Kumppania voidaan hyödyntää, mutta tietotaitoa löytyy myös itseltä. Tämä heijastanee suomalaisten teknologiauskoa jo tutuksi käyneellä tavalla, Petri Ketola tuumii.

Microsoft-teknologioihin keskittyvän, 22 maassa toimivan it-konsulttitalo Avanaden Coleman Parkes -tutkimuslaitoksella teettämässä maailmanlaajuisessa Digital Collaboration Survey -tutkimuksessa selvitettiin digitaalisessa tietoympäristössä tehtävää yhteistyötä. Tutkimuksessa haastateltiin maalis-huhtikuussa 2007 yli 400 tietohallinto- ja ti-johtajaa. Pohjoismaissa toteutettiin 68 haastattelua, joista Suomessa 14.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    5. 5

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    6. 6

      Tällainen on Ähtärin susiaitaus: varoituskyltissä paljonpuhuva kuva – verkkoaidan luo helppo päästä

    7. 7

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    8. 8

      Patrik Laine valtavan mediamylläkän keskellä – ”Aika väsynyttä”

    9. 9

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    10. 10

      Kahta pikkukoiraa kaivetaan neljän metrin syvyydestä Kankaanpäässä – ovat olleet loukussa aamusta lähtien

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    4. 4

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    5. 5

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    6. Näytä lisää