Digitoday

Valikko

Perlos suunnittelee antenneja Pekingissä

Perlos on laajentanut tuotesuunnitteluyksikköään antennisuunnitteluun Pekingissä. Tähän asti Perlos on tehnyt Pekingissä matkapuhelimien mekaniikkaosia ja kokoonpanoa. Nyt se voi tarjota asiakkaillensa entistä laajempia tuotekehityskokonaisuuksia.

– Uuden antennilaboratorion avaaminen Kiinan Pekingiin on Perlokselle merkittävä askel, joka hyödyttää niin meitä kuin asiakkaitamme, sanoo hanketta johtanut Anders Sunesson yhtiön tänään ilmestyneessä uutiskirjeessä.

– Antennilaboratorio sijaitsee lähellä sekä merkittävimpien asiakkaidemme että omia tuotekehitysyksiköitämme, ja antaa Perlokselle mahdollisuuden hoitaa kehitysprojekteja paikallisesti. Se, että olemme lähellä omia ja asiakkaidemme tuotantolaitoksia, tarjoaa mahdollisuuden siirtyä sujuvasti tuotteiden suunnittelusta niiden tuotantovaiheeseen.

Perloksen Pekingin
antennisuunnittelutiimin vetäjä Chai Wei Voon sanoo, että uusi laboratorio antaa enemmän aikaa itse tuotteen suunnitteluun ja vie vähemmän aikaa logistiikkaan.

– Voimme kommunikoida asiakkaidemme kanssa kasvokkain ja siten vähentää mahdollisia väärinymmärryksiä, Chai Wei Voon sanoo.

Antennien lisäksi uuden laboratorion tiloissa suunnitellaan myös muita matkapuhelimiin asennettavia komponentteja kuten ulkokuoriosia. Antennit saadaan kehitettyä testatuksi lopputuotteeksi.

Sunesonin mukaan Pekingin laboratoriolla tulee olemaan kapasiteettia hoitaa kaikenlaisia antenniprojekteja ja mittauksia.

– Antennien suunnittelun ja niihin liittyvien mittausten lisäksi tavoitteenamme on tulevaisuudessa tarjota asiakkaillemme myös akustista suunnittelua ja simulointia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    8. 8

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    9. 9

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    10. 10

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. Näytä lisää