Digitoday

Valikko

Google tekee hyvää kolmella uudella rintamalla

Google raottaa rahakirstuaan hitusen hyväntekeväisyysjärjestönsä kautta. Ilmastonmuutosta, köyhyyttä ja muita haasteita vastaan taisteleva Google.org julkisti kolme uutta hanketta ja lupasi uusia lahjoituksia ja sijoituksia yli 17 miljoonalla eurolla alkuperäisille kumppaneilleen.

Uudet hankkeet saavat yhteensä yli kymmenen miljoonaa euroa. Ensimmäisessä hankkeessa Google.org tukee yhteisöjä ennakoimaan ja ehkäisemään uhkaavia tapahtumia ennen kuin ne muuttuvat paikallisiksi, alueellisiksi tai globaaleiksi kriiseiksi. Google.org keskittyy erityisesti Kaakkois-Aasiaan ja trooppiseen Afrikkaan, missä pahimmat uhat ovat järjestön mukaan Sars ja lintuinfluenssa.

Toinen uusi hanke tähtää parempaan tiedottamiseen ja julkisiin palveluihin. Tavoitteena on tukea elintärkeän tiedon kulkua perustarpeiden parantamiseksi Intian ja Itä-Afrikan köyhälle väestölle. Useissa kehitysmaissa ei ole lainkaan toimivaa julkisen palvelun sektoria.

Kolmannessa hankkeessa Google.org tukee pyrkimyksiä laskea keskisuurten yritysten sijoittamiseen liittyviä liiketoimien kustannuksia ja luo yrityksille mahdollisuuksia päästä suuremmille markkinoille. Järjestö myös sijoittaa pk-yrityksiin, jotka ovat arviolta ratkaisevia kohteita kattavalle taloudelliselle kasvulle ja työpaikkojen luomiselle kehitysmaissa.

Lisäksi järjestö työskentelee kahden aiemmin julkistetun ilmastohankkeen, hiiltä halvempien uusiutuvien energialähteiden sekä sähkö- ja hybridiajoneuvojen kehittämisen parissa.

- Googlen perustajat Larry Page ja Sergey Brin kirjoittivat avoimessa kirjeessään vuonna 2004 haluavansa "luoda Googlesta instituution, joka tekee maailmasta paremman paikan". Google.orgin avulla voimme hyödyntää Googlen vahvuuksia suunnataksemme tietoa ja teknologiaa näiden monimutkaisten ongelmien ratkaisemiseksi, totesi globaalista online-myynnistä vastaava Google.orgin hallituksen jäsen Sheryl Sandberg tiedotteessa.

Perustajat ovat luvanneet lahjoittaa hyväntekeväisyyteen prosentin yhtiön pääomasta sekä prosentin vuotuisista voitoista. Googlen markkina-arvo on noin 140 miljardia euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    2. 2

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    3. 3

      Jimmy Kimmel käynnisti illan rajulla Trump-pilalla: ”Muistatteko, kun Oscar-gaala vaikutti rasistiselta?”

    4. 4

      Nicole Kidman gaalakatastrofin partaalla: koko selän paljastava iltapuku meni rikki matkalla Oscareihin

    5. 5

      Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Oscar-yleisö herkistyi – nousi kunnioittamaan unohdettua 98-vuotiasta Nasa-legendaa

    8. 8

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    9. 9

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    10. 10

      Hillittömiä halkioita ja napaan saakka uurrettuja kaula-aukkoja – näillä kaunottarilla oli Oscar-gaalan rohkeimmat asut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    2. 2

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    3. 3

      Jimmy Kimmel käynnisti illan rajulla Trump-pilalla: ”Muistatteko, kun Oscar-gaala vaikutti rasistiselta?”

    4. 4

      Nicole Kidman gaalakatastrofin partaalla: koko selän paljastava iltapuku meni rikki matkalla Oscareihin

    5. 5

      Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

    6. Näytä lisää