Digitoday

Valikko

Lindénin mediafoorumissa on naisenemmistö

Viestintäministeri Suvi Lindénin on asettanut 36-henkisen mediafoorumin arvioimaan median ja internetin roolia lasten ja nuorten arjessa. Sen työsarkaan kuuluu myös internetin sensurointi lapsipornoa sisältävistä sivuista.

Foorumin nimittäminen on ministerin vastaus internetin sensuroinnin nostattamalle mediajulkisuudelle Suomessa ja ulkomailla. Lindén on sanonut julkisuudessa, ettei lapsipornon torjunta on sananvapausvapausasia. Hän on myös ilmaissut halunsa tehdä lapsipornoksi luokiteltujen sivujen ja niihin viittaavien sivujen estolistan soveltamisen pakolliseksi operaattoreille. Tällä hetkellä se tapahtuu vapaaehtoisella pakolla, johon kaikki operaattorit eivät ole taipuneet.

Foorumin puheenjohtajana toimii neuvotteleva virkamies Kirsi Miettinen liikenne- ja viestintäministeriöstä. Hän arvioi, että jäsenistön suuren lukumäärän vuoksi aloituskokousta ei saada koolle ennen pääsiäistä. Toinen pääsiäispäivä on 24. maaliskuuta.

Jäseniä ryhmään on kutsuttu 35. He edustavat muun muassa lastensuojelujärjestöjä, mediaa sekä sähköisen viestinnän toimijoita.

Kirsi Miettisen lisäksi foorumin jäsenistössä on 23 naista. Naisenemmistö on harvinaisuus suomalaisessa elimessä, jonka pitää ottaa kantaa internetin tekniseen toimivuuteen. Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä sisältäviä sivuja pyritään torjumaan nimenomaan teknisellä suodatuksella.

Mediafoorumin jäsenet ovat:

  • Mediakasvatuspäällikkö Hanna Niinistö, Aikakauslehtien Liitto
  • Johtaja Petteri Niemi, DNA Oy
  • Yritysvastuupäällikkö Maarit Pihlajaniemi, Elisa Oyj
  • Neuvoston sihteeri Nina Porra, Julkisen sanan neuvosto
  • Apulaisjohtaja Päivi Seppälä, Kuluttajavirasto
  • Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula, Lapsiasiavaltuutetun toimisto
  • Viestintäjohtaja Liisa Partio, Mannerheimin Lastensuojeluliitto
  • Tutkija Sirkku Kotilainen, Mediakasvatusseura
  • Mikkelin lyseon koulu, äidinkielen lehtori Sari Noponen
  • Kanavajohtaja Jukka Raatikainen, MTV Oy
  • Toimituspäällikkö Mari Flink, Nelonen
  • Tutkija Jani Merikivi, Nuorisotutkimusseura
  • Erityisasiantuntija Veli-Pekka Hautamäki, Oikeusministeriö
  • Opetusneuvos Pirjo Sinko, Opetushallitus
  • Kulttuuriasianneuvos Kristina Hautala-Kajos, Opetusministeriö
  • Projektipäällikkö Mari Laiho, Pelastakaa Lapset ry
  • Rikosylikomisario Veli-Pekka Loikala, Keskusrikospoliisi
  • Yhteyspäällikkö Pirjo-Riitta Puro, Sanomalehtien liitto
  • Päällikkö Tarja Mankkinen, Sisäasianministeriö
  • Erikoistutkija Sakari Karvonen, Stakes
  • Kanavajohtaja Maaretta Tukiainen, Subtv Oy
  • Communications Director Juhani Lassila, Sulake Oy
  • Päätoimittaja Susanne Maude, Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry
  • Toimitusjohtaja Stefan Möller, Suomen Radioiden Liitto SRL ry
  • Tiedottaja Jukka Kolari, Suomen Vanhempainliitto
  • Lakimies Jaana Pihkala, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry
  • Toimitusjohtaja Ville Nurmi, Teleforum ry
  • Turvallisuuspäällikkö Arttu Lehmuskallio, TeliaSonera Finland Oyj
  • Viestintäpäällikkö Nora Elers, Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom ry
  • Ylitarkastaja Anne Tamminen-Dahlman, Tietosuojavaltuutetun toimisto
  • Johtaja Matti Paloheimo, Valtion elokuvatarkastamo
  • Lakiasiainjohtaja Satu Kangas, Viestinnän keskusliitto
  • Puheenjohtaja Sonja Baer, Viestintäkasvatusseura
  • Kehityspäällikkö Tiina Aaltonen, Viestintävirasto
  • Päällikkö Teija Rantala, Yleisradio Oy

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    4. 4

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    5. 5

      14 vuotta ilman seksiä elänyt Carola Häggkvist yllättyi saamastaan palautteesta: ”Ehkä kerroin vähän liikaa...”

    6. 6

      Perussuomalaisilta tyly vastaanotto Bernerin esitykselle

    7. 7

      Berner uudesta liikennemallista: ”Se joka käyttää, maksaa”

    8. 8

      Ministeriön paperissa erikoinen valvontakeino: Postiautot ja taksit vahtimaan kansalaisten tienkäyttömaksuja!

    9. 9

      Autoveron poistaminen laskisi autojen hintoja jopa tuhansilla euroilla – katso 50 suosikkiauton lista

    10. 10

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    6. 6

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    7. 7

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    8. 8

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    9. 9

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    10. 10

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    4. 4

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    5. 5

      14 vuotta ilman seksiä elänyt Carola Häggkvist yllättyi saamastaan palautteesta: ”Ehkä kerroin vähän liikaa...”

    6. Näytä lisää