Digitoday

Valikko

Hiiren kursori valottaa muinaisesineen saloja

Hewlett-Packard kertoo avanneensa internetissä IdeaLabin, jossa tavalliset kuluttajat voivat kehittäjien ohella tutustua esiasteella oleviin innovaatioihin. Tällä hetkellä sivusto sisältää kuusi projektia.

Yksi projekteista koskee teknologiaa, jota HP kutsuu nimellä interactive relighting. Tekniikalla nostetaan esiin esimerkiksi ajansaatossa kuluneet piirteet hautakivistä, muinaisesineistä tai muista kohteista käyttäen hyväksi lukuisia valokuvia. Niistä luodaan interaktiivinen komposiittikuva.

IdeaLab tarjoaa muutaman maistiaisen teknologiasta. Käytännössä kokeilija liikuttelee hiiren kursoria nappi pohjassa Java-sovelluksessa ja voi säätää esimerkiksi valaistusasetuksia ja muita tehosteita.

Idealaboratorio on vain yksi osa HP:n laajempaa tavoitetta terävöittää HP Labs -tutkimusyksikkönsä toimintaa. Labs keskittyy viiteen eri tutkimusalueeseen, jotka ovat yhtiön näkemyksen mukaan asiakkaille teknologisesti haasteellisimpia alueita seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Jatkossa keskitytään tiedon määrän räjähdysmäiseen kasvuun, dynaamisiin pilvipalveluihin, sisällön muuntamiseen, älykkääseen infrastruktuuriin ja kestävään kehitykseen.

Aikaisemmin tutkimus- ja kehitysorganisaatiolle oli yleistä, että se pyöritti yhtäaikaisesti noin 150 pienempää projektia. Nyt tätä määrää pyritään vähentämään 20 - 30 projektiin, jotka ovat kooltaan isompia kuin aikaisemmin. Uudessa mallissa on tarkoitus hyödyntää entistä enemmän myös yhtiön sidosryhmiä, kuten yliopistoja, kumppaneita, asiakkaita ja sijoittajia.

HP Labsilla on tärkeä rooli sen tukiessa yhtiön strategiaa ja it-alan muutosta, jota kutsutaan "Everything as a Service" -malliksi. Tämä näkemys ajaa it-alaa kohti mallia, jossa palvelut ovat personoituja käyttäjän sijainnin, mieltymyksien, kalenterin ja yhteisöjen perusteella.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    3. 3

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. 6

      Lotta Näkyvä kertoo isänsä Aki Hintsan viime hetkistä: ”Kun huomasin hänen luovuttaneen, meni kaksi päivää ja se oli siinä”

    7. 7

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    8. 8

      Kurikassa paloi yli 400 neliön maatilarakennus – liekkeihin jäi 3 traktoria ja asuntovaunu

    9. 9

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    10. 10

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    8. 8

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    9. 9

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    3. 3

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. Näytä lisää