Digitoday

Valikko

Suomi nappasi EU-palkinnon Galactor-pelillä

Suomi on saanut EU:n kuluttajapalkinnon verkkopelistä, jolla opetetaan nuorille kuluttajille verkkokauppaan liittyviä oikeuksia ja vastuuta.

Komissaari Meglena Kuneva kaikkien aikojen ensimmäisen kuluttajapalkinnon maanantaina. Tilaisuus liittyy 15. maaliskuuta vietettävään
Euroopan kuluttajapäivään.

Vaikka nuoret ovat taitavia käyttämään uutta tekniikkaa ja käyttävät monipuolisesti internetiä ja mobiililaitteita, se ei tarkoita, että heidän kuluttajataitonsa olisivat kehittyneet.

Kuluttajaviraston mukaan nuorilta puuttuu kokemusta ja tietoa kuluttajan oikeuksista ja velvollisuuksista, joita liittyy sopimusten tekemiseen, maksamiseen, kustannusten ja sitoumusten
hahmottamiseen, riskien arviointiin, reklamaatioiden tekemiseen sekä kaupallisen viestinnän ja harhaanjohtavan mainonnan tunnistamiseen.

Näitä taitoja on mahdollista harjoitella Galactor-pelillä, joka on pyritty tekemään myös pelillisesti kiinnostavaksi. Pelin on suunnitellut Kuluttajavirasto yhdessä Valvebranding-yhtiön kanssa.

Kuluttajavirasto on tuottanut pelistä suomen-, suomenruotsin- ja englanninkieliset versiot.
Peli toteutettiin pohjoismaisena yhteistyönä, ja Ruotsin, Tanskan ja Islannin kuluttajaviranomaiset ovat tehneet siitä omat lokalisoidut versionsa.

Peliin saatiin rahoitus Pohjoismaiden Ministerineuvostolta.

Myös muiden maiden on mahdollista tehdä jatkossa peliin omia kieliversioitaan sopimalla asiasta Kuluttajaviraston kanssa. Pelistä onkin parhaillaan tekeillä vironkielinen sovellus.

Peliä on markkinoitu suoraan nuorille muun muassa MS-Messangerin kautta, mutta se on Kuluttajaviraston mukaan ollut käyttökelpoinen myös kouluopetuksessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    6. 6

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Pelastuslaitos: Vuosaaren turma-asunnossa ei ilmeisesti ollut palovaroitinta

    9. 9

      Jesse Puljujärvi Pikkuleijonien supervahvistukseksi MM-kisoihin?

    10. 10

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    6. 6

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    9. 9

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    10. 10

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

    6. Näytä lisää