Digitoday

Valikko

Sammon verkkopankki jauhaa virheilmoituksia

Sampopankin verkkosivut olivat tiistaiaamuna nurin, eikä uudistettuun verkkopankkiin päässyt käsiksi. Syynä on sisäinen virhe, jonka yksityiskohtia Sammosta ei kerrota. Sen lisäksi ainakin yhdessä tapauksessa asiakas näki toisen asiakkaan tietoja.

Sampopankin viestintäjohtaja Hannu Vuolan mukaan verkkopankki toimii, mutta siihen ei päässyt tiistaiaamuna käsiksi, koska pankin kotisivut ovat nurin. Vuola ei kerro mikä on mennyt vikaan, mutta kyseessä on sisäinen virhe, eikä esimerkiksi ulkoa tuleva palvelunestohyökkäys.

Eilen palvelun uudistamisessa on selvinnyt myös ainakin yksi tapaus jossa asiakas näki toisen asiakkaan tietoja. Hannu Vuolan mukaan kyseessä oli maksusopimuksen tietoja, jotka eivät kuulu pankkisalaisuuden piiriin.

– Kyseessä oli virhe tiedonsiirrossa.

Uutta verkkopankkia pääsi kokeilemaan jo eilen illalla, koska palvelua pidettiin ajoittain auki myös ulospäin. Palvelu toimi takkuamalla ja esimerkiksi tilitapahtuman tarkastaminen ei onnistunut. Virallisesti verkkopankin oli tarkoitus aueta tänään kello kuusi.

– Kokeilijoita oli yllättävän paljon vaikka emme mainostaneet asiaa, Vuola sanoo.

Sampo Pankin mukaan sen koko henkilöstö Suomessa, 3 200 työntekijää oli komennettu pääsiäismaanantaina töihin tutustumaan uuteen tietojärjestelmään. Osa heistä oli töissä jo pitkin pääsiäistä. Tanskan päässä yhdistämistyössä oli tuhatkunta henkeä.

Massiivinen it-operaatio on pankin mukaan Pohjois-Euroopan suurin. Sen kustannukset nousevat noin 200 miljoonaan euroon.

Suomessa Sammon verkkopankilla on noin 800 000 käyttäjää. Osa heistä joutuu päivittämään yhteytensä uudelleen. Noin viisituhatta asiakasta joutuu vaihtamaan ikääntyneen tietokoneensa uuteen.

Sampopankin virheilmoituksia

Osoitteesta www.sampopankki.fi on aamun tunteina saanut vain erilaisia virheilmoituksia, jotka viittaavat lähinnä Microsoftin palvelimiin: Unable to connect to datase. Troubleshoot issues with Windows SharePoint Services". Serveritietoa on tarjolla myös versiotarkkuudella "Microsoft-IIS/6.0". Tarkempaakin tietoa on asiantunteville ollut tarjolla: "Operation aborted (Exception from HRESULT: 0x80004004".

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

    5. 5

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    6. 6

      Poliisi pysäytti autoilijan Helsingissä – autosta löytyi räjähdysaineita ja pistooli

    7. 7

      Miten rakkauselämäsi käy? Lue IS:n Rakkaushoroskooppi 2017

    8. 8

      Kiinalainen virvoitusjuomamainos sai aikaan kohun – vähäpukeiset naiset kirmaavat ”rintoja kasvattava” juoma kädessään

    9. 9

      JVG:n Jare löysi tyttöystävän – VilleGalle: ”Jarella on hyvä meininki himassa”

    10. 10

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    2. 2

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    5. 5

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    8. 8

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    9. 9

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    10. 10

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Laskiaispullia vedetään myynnistä – saattaa aiheuttaa allergisen reaktion

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Norjalaistähti Petter Northug pullistelee: ”Hiihdän 50 kilometriä alasti, jos...”

    5. 5

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    6. Näytä lisää