Digitoday

Valikko

Väite: Microsoftilta mukaelma Wiimotesta

Microsoft on ainoana kolmesta suuresta konsolivalmistajasta vailla liiketunnistimella varustettua peliohjainta. Tilanne saattaa muuttua tänä vuonna, mikäli uutiset yhtiön aikeista luoda Nintendon Wiimotea muistuttava ohjain pitävät kutinsa.

Alun perin Microsoftin suunnitelmista kertoi MTV News. Lähteenä on kehittäjä, joka on väitetysti saanut tietoja kyseisestä projektista. Hän teki MTV Newsille luonnoksen ohjaimesta viimeisen näkemänsä prototyypin mukaan.

Ulkonäkö muistuttaa läheisesti Nintendon Wii-konsolin Wiimote-ohjainta, joskin toinen käsi jäisi vapaaksi. Luonnokseen oli merkitty paikka muun muassa mikrofonille, kaiuttimelle, neljälle napille ja analogiselle ohjaimelle. Kääntöpuolella on liipaisin.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, Microsoftin ohjain saapuu markkinoille ennen vuoden loppua. Mutta kehittäjän mukaan ohjaimen käyttöliittymästä ja ulkonäöstä vastaavalla Rare-studiolla on ollut aikatauluongelmia.

Viime aikoina uutiset Microsoftin Xbox 360:n kehittämisaikeista ovat koskettaneet erityisesti mahdollisen (tai vähemmän mahdollisen) blu-ray-aseman tuomista konsoliin.

Jotain uutta virikettä ehkä tarvittaisiin, jos myyntilukuja katsotaan. Xbox 360 on hävinnyt viime kuukausina Sonyn PS3:lle USA:ssa. Ja Wii nauttii aivan omista myyntiluvuistaan. Microsoft on tosin sanonut Xboxin kangertelun johtuvan toimitusvaikeuksien jatkumisesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    2. 2

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    5. 5

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    6. 6

      X Factor -tuotannolla paljon vaatimuksia Saara Aallon vanhemmille – pyyntöjen toteutus vaati ison työn: ”Lontoosta soittelee kuusi ihmistä”

    7. 7

      GPS-navigaattori harhautti motoristin karuun paikkaan – piti mennä rannalle, ammuttiin slummissa

    8. 8

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    5. 5

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Maailman pisin tunneli avattiin matkustajaliikenteelle – 11 miljardin urakka valmistui etuajassa

    2. 2

      Senaatintorin läpi yöllä kävellyt havahtui vieraaseen käteen taskussaan – nappasi miehen kiinni

    3. 3

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    4. 4

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    5. 5

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    6. Näytä lisää