Digitoday

Valikko

Microsoftin hyllyttämä SP1-päivitys takaisin jakeluun

Windows Vista Service Pack 1:n asennus edellyttää paria edeltävää päivitystä, joista yksi aiheutti käyttäjille harmia. Microsoft kertoo nyt korjanneensa jo helmikuussa havaitun ongelman.
Vista SP1 on jo jakelussa muun muassa Windows Updaten aktiivisille käyttäjille, ja suomenkielinen versio on luultavasti kulman takana. Tärkeä päivitys KB937287 aiheutti kuitenkin joillekin käyttäjille tietokoneen uudelleenkäynnistyksen kierteen, minkä jälkeen Microsoft veti päivityksen pois jakelusta.

- [Kyseinen päivitys] sisältää koodia, joka tarkistaa, onko kone vailla joitakin uudelleenkäynnistyksiä tai muita päivityksiä. Jos jompikumpi tilanne havaitaan, päivitys estää asennuksen alkamisen.

- Kesken asennuksen oli joitakin tuntemattomia ja harvinaisia tapahtumia, joiden vuoksi päivitys saattoi luulla tarvitsevansa uudelleenkäynnistyksen asennuksen suorittamiseksi. Jos näin kävi, kone aloitti uudelleenkäynnistysten toistuvan silmukan, Microsoft Update -tiimi kirjoittaa blogissaan.

Tiistaina jakeluun palaa paitsi KB937287, myös sitä ennen asennettava korjaus, jonka on tarkoitus varmistaa varsinaisen päivityksen sujuva asennus.

Tiimin mukaan KB937287:n tiedostoissa ei itsessään ollut koskaan ongelmaa, vaan vaikeudet johtuivat asennusprosessista. Joten jos kyseisen päivityksen on jo asentanut, ei sitä tarvitse asentaa enää uudestaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

    7. 7

      Länsimetro valmis liikenteelle huhtikuussa – Matinkylään yhteys kesäkuussa

    8. 8

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    9. 9

      Sharon Osbourne piti häkellyttävän puheenvuoron Saara Aallosta – outo Afganistan-vertaus: ”Saara on taistelija”

    10. 10

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    10. 10

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää