Digitoday

Valikko

Tutkimus: tehoton it-hallinto kiusaa yhä yrityksiä

It-palveluiden hallinta ja prosessimaisten toimintatapojen kehittäminen vaativat vielä paljon työtä kotimaisissa tietohallinto-organisaatioissa, joskin edistystä tapahtuu.

ItSMF Finland ry ja Kuopion yliopisto toteuttivat yhdessä "Suomen ensimmäisen laajan ja riippumattoman it-palvelunhallintaan keskittyvän tutkimuksen". Kohderyhmänä olivat Suomessa toimivat, tietotekniikkaa hyödyntävät ja tarjoavat organisaatiot eri toimialoilta.

- Tutkimustulokset osoittavat, että It-palvelunhallinnan eli IT Service Managementin kehittämiseen panostetaan voimakkaasti Suomessa, katsoo itSMF Finlandin tutkimustoimintaa johtava Pavel Haimi tiedotteessa.

- Lähes 95 prosenttia vastaajista kertoi, että organisaatiossa kehitetään tietohallinnon prosesseja ja palvelunhallintaa. Kuitenkin joka toinen kehittämishanke on aloitettu viimeisten kahden vuoden sisällä.

It-palveluiden hallintaa tukevista viitemalleista Itil (IT Infrastructure Library) on tutkimuksen mukaan selvä ykkönen 93 prosentin tunnettuudellaan. Lisäksi 54 prosenttia vastaajista kertoi hyödyntävänsä ensisijaisesti Itilin mukaisia parhaita käytäntöjä.

46 prosenttia tutkimukseen vastanneista tavoittelee Itil-hankkeiden avulla korkeampaa laatua. It-palvelunhallinnan haasteista merkittävimmät ovat prosessien jalkauttaminen ja vanha tuttu "kommunikaatio it:n ja liiketoimintojen välillä".

Tietohallinnon palveluiden mittaaminen koetaan yrityksissä suureksi ongelmaksi, eikä käytössä ole yhtenäisiä mittareita.

It-organisaatiot ovat tällä hetkellä yleisimmin viisiportaisessa järjestelmässä kypsyystasolla 1 tai 2, mikä tarkoittaa toiminnan olevan melko hajanaista ja yksilösuoritusten varassa.

Kysely toteutettiin 1.2 – 29.2.2008 ja siihen vastasi 307 tieto- ja viestintätekniikan päättäjää ja ammattilaista.

Viime syksynä itSMF Finland arvioi, että Itilin omaksuminen on ollut Suomessa muita Pohjoismaita tahmeampaa, mutta että Suomi on kuronut eron kiinni Itilin uuden version myötä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    7. 7

      Raivostuttiko Donald Trump kiinalaiset? Tuleva presidentti keskusteli Taiwanin presidentin kanssa

    8. 8

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    9. 9

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    3. 3

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    4. 4

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. Näytä lisää