Digitoday

Valikko

Korvaava salasana äänitunnistuksella

Siemens kertoo julkaisseensa yleisesti tarjolle äänitunnistusjärjestelmän, joka aikaisemmin on ollut yhtiö sisäisessä käytössä. Unohtuneiden salasanojen korvaamisen pitäisi luonnistua ratkaisulla nykyistä sukkelammin.
Esimerkiksi it-tuessa soittaja pystytään tunnistamaan hänen äänensä perusteella, Siemens sanoo. Sen mukaan maailmalla yritysten it -help deskeihin soittavista ihmisistä viidennes on unohtanut salasanansa.

Uudella äänitunnistustekniikalla korvaava salasana voidaan antaa arviolta kolmessa minuutissa, kun aiemmin se on kestänyt tukihenkilöltä keskimäärin puoli tuntia.

Järjestelmä toimii niin, että it-tuki lähettää asiakkaille tai työntekijöille salatun viestin, jossa on tunnusluku ja puhelimessa tunnistusjärjestelmään luettava lyhyt teksti. Tästä viestistä järjestelmä oppii ihmiselle ominaisen puhetavan ja äänen, ja tiedot talletetaan käyttäjäprofiiliin.

Myöhemmin, jos Windowsin salasana on päässyt unohtumaan, ohjelma kysyy soittajaa toistamaan numerosarjoja, joiden perusteella se päättelee ihmisen henkilöllisyyden.

Heti ei ollut selvää, miten järjestelmä taklaa puheentunnistuksen tyypillisiä ongelmia kuten vaikkapa flunssaisen äänen.

Flunssa ei sotke

Järjestelmä ei törmänne vaikeuksiin esimerkiksi, kun puhujalla on flunssainen ääni. Tunnistus ei nimittäin perustu juurikaan ääneen, vaan nimenomaan äänteisiin, Siemensiltä vastattiin.

Kukin ihminen ääntää eri kirjainten, kuten s:n tai r:n, lopun aina samalla tavalla, vaikka ääni muuttuisikin. Lisäksi esimerkiksi muutaman hampaan murtumisen ei pitäisi aiheuttaa ongelmia.

Eräs todennäköisesti ongelmallinen tilanne olisi, jos puhuja joutuu käyttämään puhelaitetta kurkulla. Siinä vaiheessa koko ääni ja lausumistapa toki muuttuu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    10. 10

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    6. Näytä lisää