Digitoday

Valikko

Kasvi kokoaa voimia nettirikollisia vastaan

Nettirikollisuus on vaarallisempaa kuin aikaisemmin, sillä se on entistä järjestäytyneempää, kansanedustaja Jyrki Kasvi sanoi tänään parlamentaarikkojen tietotekniikkajärjestön IPAIT:n avajaisissa Sofiassa.
Jyrki Kasvi sanoi, että perinteisestä rikollisuudesta nettirikollisuuden erottaa se, että internetissä ei ole rajoja.

-    Nettirikollisuuden torjunta vaatii kansainvälistä yhteistyötä.

Kasvi, joka on International Parliamentarians Association for Information Technology –järjestön puheenjohtaja, perusteli nettirikollisuuden vaarallisuutta muun muassa bottiverkoilla, joilla Viron tapauksessa yritettiin lamauttaa koko maa. Kasvi piti tätä ensimmäisenä verkkosotana.

- Tiedossa on maita ja operaattoreita, jotka ovat välinpitämättömiä kauttansa kulkevan verkkoliikenteen suhteen. Näitä valtioita ja yrityksiä käytetään haittaohjelmien ja laittoman materiaalin, kuten lapsipornon, levittämiseen. Kansainvälisen yhteisön on sopimuksin ja yhteisin pelisäännöin kyettävä reagoimaan tähän tilanteeseen, Kasvi vaati.

Nettioikeuksista pidettävä
huolta

Hän painotti samalla voimakkaasti sitä, ettei hätiköidyillä kansanvälisillä tai kansallisilla toimilla saa lähteä kaventamaan internetin demokraattista ja jossain määrin anarkistista luonnetta. Internetin anonyymisyys, yksityisyys ja sananvapaus ovat edellytyksiä demokratialle.

Kasvi nosti esille huonona esimerkkinä mediahysterian epäonnistuneesta lainsäädännöstä Suomen lapsipornosuodatuksen. Hän kehotti vallanpitäjiä ottamaan internetin tuomat mahdollisuudet ja haasteet tosissaan:

- Muutoin on vaarana, että sensuuri- ja rajoitusvaatimuksilla kavennamme netin hyviä puolia, jättäen kuitenkin kaikki rikolliset käyttömahdollisuudet edelleen saataville.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    2. 2

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    6. 6

      Myymälävarkaan ovela temppu kärpäsentoukkapurkeilla ei ollutkaan niin ovela

    7. 7

      Hiihdon supertähden Petter Northugin paluu meni pahasti pieleen

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Seitsemän ihmistä pidätetty 67 miljoonan euron jalokiviryöstöstä – ryöstäjät iskivät vuonna 2005

    10. 10

      Anna Hanskia ei ole ajan hammas puraissut – osaatko sanoa, kumpi kuvista on 25 vuoden takaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    7. 7

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    8. 8

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    9. 9

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    2. 2

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    5. 5

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    6. Näytä lisää