Digitoday

Valikko

Bloggaaminen voi parantaa terveyttäsi

Bloggaminen ei ehkä sittenkään ole vaaraksi terveydelle. Päinvastoin. Tutkijat arvelevat, että bloggaaminen vähentää stressiä.

Harvardin yliopiston neurotutkija Alice Flaherty arvelee tiedelehti Scientific Americanin artikkelissa, että bloggaaminen on hyväksi terveydelle.

Flaherty vertaa bloggaamisen vaikutuksia ilmaisevaan kirjoittamiseen.

Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että ilmaiseva kirjoittaminen lisää koehenkilöiden stressinsietokykyä, parantaa nukkumista ja muistamista sekä lisää kehon vastustuskykyä.

Esimerkiksi tiedejulkaisu Oncologistissa helmikuussa ilmestyneessä tutkimuksessa havaittiin, että ilmaisevaa kirjoittamista harrastaneet syöpäpotilaat voivat fyysisesti ja psyykkisesti paremmin kuin muut potilaat ennen hoitoja.

Ilmaisuvoimaisen kirjoittamisen teho voi selittyä placebo-efektillä. Vaivoissa olevan ihmisen valittaminen saa aikaan tyydytyksen tunteen.

Tutkijat eivät kuitenkaan tiedä varmuudella, miksi terapeuttinen kirjoittaminen tuntuu kohentavan ihmisten vointia. Epäselvyyttä on myös siitä, miten kirjoittaminen vaikuttaa aivoihin.

Bloggaamisen vaikutusten arvioidaan kuitenkin olevan samankaltaisia kuin ilmaisevassa kirjoittamisessa.

Esimerkiksi syöpään ja muihin pitkäaikaissairauksiin sairastuneet ovat löytäneet helpotusta bloggaamisesta.

– Bloggaamisesta on varmasti samanlaista hyötyä kuin ilmaisevasta kirjoittamisesta, Oncologistissa julkaistua tutkimusta johtanut Nancy Morgan sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    7. 7

      Britit varmoja Saaran voitosta – ”Saara on tehnyt täyskäännöksen ja vahvistunut vahvistumistaan”

    8. 8

      Saaran Suomi-vierailu näyttävästi esillä X Factorissa – tuomarit ällistyivät suomalaisfaneista

    9. 9

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    10. 10

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Saara Aalto varmisti finaalikappaleensa – esittää tuomarit hurmanneen hyvin vaikean kappaleen

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. Näytä lisää