Digitoday

Valikko

Ericsson sihtaa ylämummoon EM-futiksessa

Jalkapallon EM-kisat liikuttavat fanien lisäksi myös mobiilialaa. Ericsson ja Nokia yrittävät ottaa ilon irti kisoista.

Itävallassa ja Sveitsissä pelattavien jalkapallon EM-kisojen myötä verkkoyhtiö Ericssonille avautuu tuhannen taalan paikka auttaa operaattoriasiakkaitaan lanseeraamaan uusia palveluita.

Esimerkiksi jalkapallon MM-kisat vuonna 2006 kasvattivat valokuvien, tekstiviestien ja videopätkien suosiota.

Tänä kesänä EM-kisojen ja Pekingin olympialaisten toivotaan lisäävän monien palveluiden, kuten mobiilitelevision ja multimediaviestien, käyttöä, Ericssonin tiedottaja Ilyana Guzman kertoo ruotsalaiselle E24-uutissivustolle.

Ericssonilla toivotaan, että isäntämaiden operaattorit vahvistavat verkkojaan ennen suuria tapahtumia, sillä uudet palvelut lisäävät mobiiliverkkojen vaatimuksia.

– Etenkin jalkapallon EM-kisojen alla olemme lisänneet Itävallassa Mobilcom Austrian ja Sveitsissä Onen kapasiteettia. Myös Swisscomin verkkoon on tehty tiettyjä päivityksiä jo aikaisemmin. Näissä on kysymys verkon kapasiteetista ja varautumisesta liikenteen kasvuun, Guzman sanoo.

Kiinassa Ericsson on puolestaan työskennellyt vuodesta 2005 parantaakseen paikallisten verkkojen toimivuutta olympialaisia varten.

Nokiallakin
katse pallossa

Myös matkapuhelinvalmistaja Nokia haluaa koollensa sopivan siivun urheilutapahtumien kommunikaatiokakusta.

– Ihmisten täytyy tuntea, että meidän palvelumme ovat relevantteja heille. Kun jalkapallo on esillä koko kesäkuun, on tärkeää ja oikein tarjota jalkapalloon liittyviä käyttäjäystävällisiä palveluita, Nokian mobiilipalveluiden Skandinavian päällikkö Christophe Joyau sanoo.

EM-jalkapallon yhteydessä lanseerattavat palvelut pyörivät navigaation, musiikin ja pelien ympärillä. Navigaatiopalveluiden käyttö lisääntyy muutenkin kesäaikaan.

– Nokia Music Storessa meillä on erilaisia soittolistoja, joissa on jalkapalloaiheisia kappaleita, tyyppiä Markoolio. Olemme myös lanseeranneet jalkapallopelin N-Gage-alustalle. N-Gage-sovelluksen kesäkuussa asentavat saavat ilmaisen Fifa08-jalkapallopelin kaupan päälle, Jayau sanoo.

Nokia on myös toimittanut laitteita yhtiön tukeman dvbh-standardin mukaisia mobiilitelevisiolähetyksiä varten. Dvbh lanseerataan Sveitsissä ja Itävallassa EM-kisojen aikaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    7. 7

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    8. 8

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    9. 9

      Naiset muistelevat parhaita yhden illan juttujaan: ”Hän otti hetkessä tilanteen haltuun”

    10. 10

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää