Digitoday

Valikko

12 taalan tietokone perustuu 8-bittiseen Nintendoon

Massachusetts Institute of Technologyn projekti, jossa koetetaan valmistaa 12 dollarin tietokone, perustuu konsolivalmistaja Nintendon NES-konsoliin.

Tavoitteena projektissa on tuottaa hyvin edullinen tietokone, joka käyttää perinteistä televisiota näyttönään. Projektin tavoitteena on saada hinta vielä alhaisemmaksi kuin samasta koulusta liikkeelle lähteneen OLPC-kannettavassa.

OLPC:n hinnaksi suunniteltiin alunperin sataa dollaria, mutta sen hinta on pyörinyt lähiaikoina noin kahdensadan dollarin tienoilla.

– Me näemme tämän mallina, joka voisi kasvattaa kehitysmaiden asukkaiden taloudellisia mahdollisuuksia. Jos joku osaa vain kirjoittaa, se voi tuottaa eroa sen välillä, tienaako yhden dollarin tunnissa vai päivässä, projektiin osallistuva Derek Lomas kertoo sanomalehti Boston Heraldille.

Tietotekniikkaan keskittyneen uutissivusto Computerworldin mukaan projekti tulee perustumaan intialaiseen "televisiotietokoneeseen", johon Lomas törmäsi työskennellessään Intiassa aiemmin tänä vuonna.

Sivuston mukaan Lomasin löytämä tietokone on yhtiön nimeltään Victor tuottama Victor-70, joka muistuttaa läheisesti Nintendon 8-bittistä NES-konsolia.

Myös Famicomina tunnettu konsoli julkistettiin vuonna 1985, ja sitä on myyty yli 62 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti.

Victor-70 on käytännössä näppäimistö, minkä sisään on integroitu koko tietokone. Siihen on saatavilla hiiri ja peliohjaimia. Intiassa laitetta on saatavilla verkkokaupoista noin 24 dollarin hintaan.

Vaikka Victor-70 vaikuttaa olevan lisensoimaton klooni NES-konsolista, Lomas uskoo, että se ei haittaa Yhdysvaltain patenttien kestäessä vakiona 20 vuotta.

Internet-yhteyttä suunniteltavaan laitteeseen kaavaillaan kännyköiden avustuksella ja pyrkimyksenä on myös lisätä laitteeseen tallennustilaa muistisiruilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    3. 3

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    4. 4

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    5. 5

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    6. 6

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    7. 7

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    8. 8

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    9. 9

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    10. 10

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    3. 3

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    4. 4

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    5. 5

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    6. Näytä lisää