Digitoday

Valikko

Kaatunut Windows komeili olympiastadionin katossa

Pekingin olympialaisten avajaisia paikanpäällä tiettävästi seurannut Bill Gates saattoi havaita tutun siniruutuisen ilmoituksen Linnunpesä-stadionin katossa. Windows se siellä vain kertoi kaatumisestaan.
Kuuluisa sininen kuoleman ruutu vilahti kesken avajaisten kliimaksin voimistelija Li Ningin taiteillessa olympiasoihdun kanssa yläilmoissa.

Sydney Morning Heraldin mukaan järjestäjät olivat valinneet Windows XP:n koneisiinsa, koska kisojen monimutkaista tietotekniikkaa ei uskallettu jättää uudemman Vistan varaan. On tosin eri asia, johtuiko yhden koneen kaatuminen sitten Windowsista itsestään, vai jostakin sen päällä pyörineestä sovelluksesta.

Allekirjoittanut epäili ensin muun muassa Gizmodon julkaiseman kuvan aitoutta. Mutta niitä on useampia eri kulmista, ja eräs kommentoija kertoi löytäneensä kyseisen kohdan tallentamastaan NBC:n televisiolähetyksestä. Hän tosin arvioi, että sininen ruutu ehti olla näytillä vain pienen hetken.

Avajaisista on jälkikäteen löydetty vakavampiakin ongelmia, jopa huijauksia. Esimerkiksi tv-yleisölle näytetty ilotulitus oli osin etukäteen tietokoneella valmisteltu.

Lisäksi monia katsojia avajaisissa ihastuttanut laulava pikkutyttö olikin vain käsketty aukomaan suutaan. Oikea lapsilaulaja joutui kulisseihin, koska hänen ei katsottu olevan tarpeeksi edustava päästäkseen lavalle, muun muassa Helsingin Sanomat kertoi eilen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Venäläistähti kertoo ällistyksestään parisprintin loppusuoralla: ”Luulin taistelevani pronssista, hyvällä tuurilla hopeasta”

    3. 3

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    4. 4

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. 6

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    9. 9

      TTK-tähti pidätteli itkua suorassa lähetyksessä – Jorma Uotisen henkilökohtainen palaute sai liikuttumaan

    10. 10

      Sipe Santapukilta ytimekäs viesti Iivo Niskasen kaataneelle norjalaishiihtäjälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    9. 9

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    10. 10

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Venäläistähti kertoo ällistyksestään parisprintin loppusuoralla: ”Luulin taistelevani pronssista, hyvällä tuurilla hopeasta”

    3. 3

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    4. 4

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. Näytä lisää