Digitoday

Valikko

Google vetää omat kaapelinsa Tyynen Valtameren alueelle

Hakukonejätti Google aikoo jatkaa aiemmin ilmoittamaansa kaapelia Japanin ja Yhdysvaltojen välillä jatkamalla Japanin päästä kaapeleita Tyynen Valtameren alueella sijaitseviin maihin, väittää tutkimusyhtiö TeleGeography.

Google ilmoitti helmikuussa laskevansa aasialaisten operaattoreiden kanssa 10 000 kilometrin mittaisen merikaapelin Japanin ja Yhdysvaltojen välille. Unityksi nimetyn valokuituyhteyden pitäisi olla toiminnassa vuoden 2010 aikana.

Nyt tutkimusyhtiö TeleGeography ilmoittaa, että Google suunnittelee Unitylle jatkoyhteyksiä Filippiineille, Guamiin, Hong Kongiin, Thaimaahan ja Singaporeen. Tutkimusyhtiön Southeast Asia Japan Cableksi (sjc) nimittämä yhteys tulee käyttöön yhtiön analyysin mukaan 2011, uutissivusto The Register kertoo.

TeleGeographyn mukaan Google tulee työskentelemään hankkeessa useiden Kaukoidän kommunikaatioyhtiöiden kanssa. Tutkimusyhtiö arvioi useiden näistä yhtiöistä olevan mukana myös Unity-hankkeessa.

Uutissivusto ITWebin mukaan hakukonejätillä on suunnitelmissa merikaapelin vetäminen myös Etelä-Afrikkaan. Sivuston haastattelemien valtiossa toimivien operaattoreiden mukaan ainakin yksi operaattoreista tunnustaa käyneensä "useita luottamuksellisia keskusteluja talousasioista" Googlen kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    8. 8

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    9. 9

      Kotimaiset kurkut loppumassa ruoka­kaupoista – ”Akuutin pulan takana on halpuutus”

    10. 10

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. Näytä lisää