Digitoday

Valikko

Maatalouden tukihaun toivotaan sähköistyvän ensi vuonna

Maatalouden tuki- ja valvontajärjestelmien kehittämistä pohtiva työryhmä pitää ensisijaisena ja kunnianhimoisena tavoitteena sitä, että sähköinen tukihaku laajenee koko Manner-Suomeen vuonna 2009.
Työryhmä jätti väliraporttinsa (pdf) maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle, maa- ja metsätalousministeriö kertoo.

Työryhmän mielestä sähköinen tukihaku parantaisi asiakaspalvelua ja helpottaisi sekä viljelijöiden että viranomaisten työtä. Sähköinen tukihaku lisäisi keskushallinnon kuluja, mutta toisi kustannussäästöjä viljelijöille ja paikallisviranomaisille.

Päästy jo kokeilemaan

Kansliapäällikkö Jarmo Vaittisen johtama työryhmä tekee suosituksia selvitysmies Kaj Suomelan viime vuoden lopulla esittämien kehittämisehdotusten toteuttamiseksi. Hän katsoi tuolloin, että tukien hakuprosessin merkittävä kehittäminen edellyttää siirtymistä sähköiseen tukihakuun, johon tiloilla on kuitenkin jo hyvät valmiudet.

Suuren haasteen katsottiinkin olevan loppukäyttäjien sijaan siinä, että byrokratian vähentäminen edellyttäisi huomattavia muutoksia maatalouspoliittisiin järjestelmiin ja niitä sääteleviin lakeihin - EU-tasolla.

- Jos EU-järjestelmiä joskus muutetaan siihen suuntaan, että ne helpottavat sähköisiä hakuja, niin sehän olisi hieno juttu. Mutta me emme ole enää jääneet sitä odottamaan, vaan teimme jo olemassa olevaan erittäin monimutkaiseen systeemiin pilottisovellutuksen, Jarmo Vaittinen painottaa.

Tämän vuoden kokeilussa oli mukana neljätoista kuntaa ja neljä tukihakulomaketta. Hankkeen aikana 256 tilaa palautti sähköisesti noin tuhat tukihakulomaketta, ja kokeilun tulokset olivat työryhmän mukaan myönteisiä.

Uusia muutoksia sotkemassa kuvioita

Mutta EU:ssa on sittemmin virinnyt uusia suunnitelmia tukijärjestelmien muuttamiseksi. Niiden toteutuessa suunniteltu sähköisen tukihaun aikataulu ei olisi mahdollinen.

Sähköisen tukihaun käyttöönotto ensi keväänä edellyttää, että poliittiset ratkaisut voidaan linjata jo lokakuussa. Tuolloin pitää vähintään tietää kevään 2009 hakulomakkeiden koko tietosisältö.

Sähköisen tukihaun valmistelua, ohjelmointia ja riittävää testaamista varten olisi eduksi, että myös tukiehdot saataisiin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa sovituksi niin kansallisesti kuin komission kanssa.

- Jos mikään ei muuttuisi tästä päivästä, niin meillä ei olisi mitään ongelmaa käynnistää laajamittainen järjestelmä ensi vuonna, Vaittinen toteaa. Tarkalleen ottaen kysymys on "maatalouspolitiikan terveystarkastuksesta" EU:ssa. Vaittisen mukaan vielä ei tiedetä, onko "potilas" niin sanotusti terve vai ei. Jos on, niin mitään ei tarvitse tehdä.

Kuinka hienostunut tukihausta tulee?

Työryhmän mukaan Suomelan raportin valmistumisen jälkeen on sekä hakuopasta että tukihakulomakkeita jo ehditty kehittää. Ensi vuoden hakuoppaita, täyttöohjetta ja lomakkeita on tarkoitus edelleen selkeyttää, ja kotieläintukien hakemista koskevat ohjeet aiotaan keskittää yhteen postilähetykseen.

Vaittisen mukaan sähköiseen tukihakuun on tarjolla eri ratkaisumalleja alkaen alkeellisesta sähköisen lomakkeen täyttämisestä ja lähettämisestä. Fiksummat ratkaisut neuvoisivat ja antaisivat vaihtoehtoja täyttäjälle. Niiden toteuttaminen toki veisi enemmän aikaa.

- Elämme vielä sellaisessa epävarmuudessa, että minkä näistä palvelutasoista saamme aikaan, Vaittinen sanoo. Pidemmällä aikavälillä aiotaan kyllä kirjoittaa mahdollisimman älykästä koodia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    5. 5

      Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

    6. 6

      Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    9. 9

      Silminnäkijä Imatralta Ilta-Sanomille: ”Rikospoliisin teknikot tutkivat henkilöautoa”

    10. 10

      Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    9. 9

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

    5. 5

      Öinen kolmoissurma järkyttää Imatralla – ”Kamala tapaus”

    6. Näytä lisää