Digitoday

Valikko

Finlux valmistaa jo kannettavia

Turkkilaisomistuksessa oleva Finlux on saanut kannettavia tietokoneita valmistukseen, mutta Suomessa niitä ei vielä myydä.

- [Kannettavia] tehdään eri puolille maailmaa, mutta Suomessa ja Skandinaviassa ne eivät ole menneet vielä jakeluun, televisioistaan tunnetun Finluxin toimitusjohtaja Nils Kantola kertoo.

Kantolan mukaan koneita on paraikaa näytillä viihde-elektroniikan IFA-messuilla Berliinissä. Mutta Suomen aikataulusta hän ei vielä kerro.

- Katsomme, millainen markkinakehitys on.

Koneet eivät vielä kanna Finlux-nimeä

Finlux kertoi aikeistaan laajentua tietokonemarkkinoille vuosi sitten. Aluksi koneet aiottiin myyntiin viime vuonna, mutta Finluxin ensimmäinen laitepolvi päätettiin jättää lanseeraamatta, jotta myyntiin saataisiin jotain "eksklusiivisempaa", Kantola sanoi tammikuussa.

Kannettavat eivät ole mikään prioriteetti Finluxille. Koneita valmistetaan oem-periaatteella monia erilaisia ja eri valmistajille. Tulossa on myös halpa minikannettava. Matkamikroja ei siis myydä Finlux-nimisinä, mutta Kantola korostaa Suomessa tehtävän toisin.

- Skandinaviassa [koneita] tullaan ilman muuta myymään Finlux-nimellä.

Suomeen jossain vaiheessa tulevat sylimikrot ovat siis silloin eri malleja kuin tällä hetkellä valmistuksessa olevat.

- Ne tulevat olemaan ihan spesifisesti meidän mallistoamme.

Thinlux jouluksi

IFA-messuilla Finlux teki toisenlaisen uuden avauksen astuessaan keittiöihin valkoisella linjallaan. Lisäksi näytillä ovat muun muassa Thinlux-taulutelevisiot, jotka tuodaan joulumarkkinoille.

26" ja 42" -mallien paksuus on suurimmalta osin 32 millimetriä ja paksuimmalta kohdaltaan 49 tai 58 millimetriä. Finlux väittää, että kyseessä ovat maailman ohuimmat hybridivirittimellä varustetut lcd-televisiot.

Finluxin tuotevalikoima on laajentunut kattamaan myös niin sanotun interaktiivisen Finlux-hotellitelevisiojärjestelmän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    4. 4

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. 6

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    7. 7

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    8. 8

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    9. 9

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    10. 10

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    7. 7

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    4. 4

      Synnytyksen jälkeisestä selfiestä supersuosittu – julkkisäiti rintaliiveissä: ”Tämä on tosielämää”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. Näytä lisää