Digitoday

Valikko

SSF:n kaikkien aikojen pisin projekti

Avaruudessa käytetään yli kymmenen vuotta vanhaa tekniikkaa - varmuuden vuoksi.
Space Systems Finland on työskennellyt Goce-satelliitin ohjausjärjestelmän parissa jo seitsemän vuotta. Keskimäärin projektissa on työskennellyt viisi henkilöä, mutta parhaimmillaan hankkeessa on ollut toistakymmentä työntekijää, eli noin puolet yrityksen väestä. Pitkän projektin aikana suurin osa projektiin osallistuneista on vaihtunut.

– Tämä on meille kaikkien aikojen pisin projekti. Ensimmäiset työt aloitettiin 2001, ja sen jälkeen on tullut teknisiä haasteita, sillä painovoiman mittaus ei ollutkaan niin yksinkertaista. Olemme saaneet tehdä ohjelmistosta uusia ja uusia versioita, kertoo toimitusjohtaja Mika Jahkola Space Systems Finlandista.

Euroopan avaruusjärjestön Goce-satelliitin perustekniikka ei ole viimeisintä huutoa, päätökset tehtiin jo ennen kuin hanketta aloitettiin. Esimerkiksi SSF:n ratkaisun käyttämä prosessori on yli kymmenen vuotta vanha.

– Avaruudessa halutaan käyttää vain koeteltua ja turvalliseksi todettua tekniikkaa, selittää Jahkola.

– Raudalla on omia haasteita. Avaruudessa on voimakasta säteilyä, ja jokin suurienerginen kvantti saattaa kääntää bitin toisinpäin. Uusissa tiheään pakatuissa prosessoreissa riski on suurempi kuin vanhoissa.

Käytetyn prosessorin muistin pienuus on lisännyt SSF:n haastetta. Goce:n tietokoneen eli Central Data Management Unit CDMU:n on rakentanut italialainen Laben S.p.A ERC32-tyyppisen prosessorin ympärille. ERC32 on 32-bittinen prosessori, ja Goce:ssa on käytössä sen 25 MHz:n variantti ja 4 megatavua RAM-muistia.

– Se vastaa karkeasti kahdenkymmenen vuoden takaisia pc-koneita, sanoo tekninen johtaja Timo Lättilä.

Ohjelmisto on toteutettu Ada-ohjelmointikielellä.
– Tämä on melko varmasti viimeisiä Ada-kielisiä hankkeita: C-kieli on yleisin lento-ohjelmistojen kieli tällä hetkellä, ja Java saattaa tulla käyttöön satelliiteissa jo muutaman vuoden sisällä. Näissä hankkeissa ei it-alan tämän syksyn muotia pääse seuraamaan, kertoo Lättilä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    3. 3

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    4. 4

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    7. 7

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    8. 8

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    8. 8

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    3. 3

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    4. 4

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. Näytä lisää