Digitoday

Valikko

Talven ihmemaa pakastaa Phoenixin

Erinäisistä ongelmistaan huolimatta hyvin palvellut Phoenix Mars Lander on havainnut lumisadetta, Nasan tiedemiehet kertovat. He yrittävät avata aluksen mikrofonin, vielä kun on aikaa.

"Minkä mikrofonin", joku saattaa kysyä. Phoenix Mars Lander kantaa todella mukanaan kameroiden ja muiden instrumenttien lisäksi myös ihan oikean mikrofonin, jota ei ole kuitenkaan käytetty tehtävän aikana. Mikrofonilla yritetään tallentaa Marsin ääniä ensi kertaa, päätutkija Peter Smith sanoi tiedotustilaisuudessa maanantaina.

Hikinen lokakuu odottaa

Päätehtävänsä jo onnistuneesti suorittanut laskeutuja-alus odottaa nyt talven tuloa Marsin napa-alueen läheisyydessä. Mutta ei toimettomana, sillä Phoenix-tiimi aikoo käyttää hyväksi kaiken sen ajan, mikä luotaimella on jäljellä.

Jäljellä olevista haasteista mainittakoon etenkin orgaanisen aineksen metsästys jäisestä maaperästä. Esimerkiksi maa-ainesta lämmittävistä uuneista vasta neljä on käytetty, ja tiimillä on hoppu saada loput neljä täytettyä.

Merkittäväksi arvioitu löytö on kalsiumkarbonaatti. Se tunnetaan paremmin nimillä liitu tai kalkkikivi. Maaperässä on todisteita aiemmasta vuorovaikutuksesta veden kanssa, ja Phoenix on vahvistanut vesijään olemassaolon laskeutumisalueella.

Aika käy vähiin

Kuten Suomessa parhaillaan, päivät lyhenevät vauhdilla Phoenixin seudulla, ja lopulta alus ei saa enää ollenkaan virtaa auringosta.

Projektijohtaja Barry Goldstein totesi, että Phoenix saattaa pysyä toimintakuntoisena marraskuun loppuun asti, ehkä hieman pidempäänkin. Hänen mukaansa on teoriassa mahdollista, että Phoenix heräisi henkiin ensi vuonna Marsin talven päätyttyä, mutta se on käytännössä hyvin epätodennäköistä.

Talven aikana lämpötila Phoenixin ympäristössä painuu jopa 120 celsiusasteen pakkaseen tai vielä selvästi kylmemmäksikin. Se aiheuttaa Phoenixin instrumenteille suuren riskin haurastua ja pirstoutua. Hiilidioksidijäähän vähitellen peittyvät aurinkopaneelit saattavat esimerkiksi haljeta.

Päätehtävänsä aikana Phoenix on nauttinut suhteellisen lämpimästä säästä, eli enimmillään noin 80 asteen pakkasesta. Aluksen nyt havaitsema lumisade haihtuu ennen maan pintaa, mutta tutkijat etsivät merkkejä, josko lumi voisi laskeutua alas asti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    2. 2

      Miten autokaupalle nyt käy? Anne Bernerin vastaus herättää lähinnä kysymyksiä

    3. 3

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    4. 4

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    7. 7

      14 vuotta ilman seksiä elänyt Carola Häggkvist yllättyi saamastaan palautteesta: ”Ehkä kerroin vähän liikaa...”

    8. 8

      Ministeriön paperissa erikoinen valvontakeino: Postiautot ja taksit vahtimaan kansalaisten tienkäyttömaksuja!

    9. 9

      Perussuomalaisilta tyly vastaanotto Bernerin esitykselle

    10. 10

      Berner uudesta liikennemallista: ”Se joka käyttää, maksaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    6. 6

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    7. 7

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    8. 8

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    9. 9

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    10. 10

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    2. 2

      Miten autokaupalle nyt käy? Anne Bernerin vastaus herättää lähinnä kysymyksiä

    3. 3

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    4. 4

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. Näytä lisää