Digitoday

Valikko

Barack Obama vilahtaa monessa videopelissä

Presidenttiehdokas Barack Obaman Xbox-pelissä bonganneet eivät nähneet näkyjä. Ehdokkaan kampanjaorganisaatio kertoi, että mainoksia esitetään useissa Xbox-peleissä Microsoftin Live-verkkopalvelun avulla.

47-vuotias Barack Obama on Reutersin mukaan Yhdysvaltain ensimmäinen presidenttiehdokas, joka mainostaa videopeleissä. Demokraattiehdokkaan naama nähdään kaikkiaan kahdeksantoista eri pelin tiimellyksessä muun muassa virtuaalisissa tienvarsimainoksissa.

Muutama päivä sitten jotkut Burnout Paradise -pelissä kaahanneet ihmettelivät huomatessaan miehen suuressa mainostaulussa. Mainoksissa Obama muistuttaa ennakkoäänestyksen alkaneen ja kannustaa ihmisiä verkkopalveluunsa äänestäjiksi rekisteröitymään.

Muita ehdokkaan kampanjassaan käyttämiä pelejä ovat esimerkiksi Guitar Hero 3, The Incredible Hulk, Nascar 09 ja NBA Live 08.

Suomalaisten ei kuitenkaan kannata etsiä miestä peleistä. Mainoksia kun välitetään verkon avulla kymmenen tärkeäksi katsotun osavaltion Xbox 360 -pelaajille, kun he kytkeytyvät linjoille.

Obama on kampanjoinut myös muun muassa iPhone-sovelluksen avulla. Republikaanien vastaehdokas John McCain on huomannut ainakin YouTube-videoiden merkityksen, mutta hänen leirinsä on turhautunut videoiden poisvetämisiin palvelusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    8. 8

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    9. 9

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    10. 10

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    5. 5

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    6. Näytä lisää