Digitoday

Valikko

Yli 200 tv-maksupinnaria jäi kiinni Pohjois-Karjalassa ja -Savossa

Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueella tehdyissä tehotarkastuksissa on kahden ensimmäisen päivän aikana jäänyt kiinni 221 television käyttöönottoilmoituksen laiminlyönyttä television katselijaa.
Tarkastukset on Viestintäviraston mukaan kohdennettu niihin kotitalouksiin, jotka eivät ole tehneet ilmoitusta television käyttöönotosta. Tv-maksutarkastajilla on käytössään listat niistä asunnoista, joissa ei ole voimassa olevaa televisioilmoitusta. Listat on muodostettu vertaamalla väestötietojärjestelmän asukastietoja televisioilmoituksen tehneiden tietoihin.

Viestintävirasto kertoo, että tv-maksukampanjan piiriin kuuluville noin 39.500 taloudelle oli lähetetty myös kampanjakirje ja lomake, jolla voi tehdä televisioilmoituksen. Viraston arvion mukaan noin puolella kirjeen saaneista on televisio käytössään.

Alueelliset kampanjat
ovat tehokkaita

Alueellisesti kohdennetut kampanjat ja tehostetut tarkastukset ovat Viestintäviraston mukaan tehokas tapa saada ilmoituksen laiminlyöneet katsojat liikkeelle.

Helmikuussa 2007 tällä alueella noin 11 prosenttia kirjeen saaneista talouksista teki tv-ilmoituksen. Kampanja-alueella on tällä hetkellä noin 162.500 tv-maksun maksajaa.

Seuraamukset televisioilmoituksen laiminlyönnistä voivat enimmillään olla runsaat 500 euroa. Televisiomaksu on vuodessa 215,45 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

    9. 9

      Sharon Osbourne piti häkellyttävän puheenvuoron Saara Aallosta – outo Afganistan-vertaus: ”Saara on taistelija”

    10. 10

      Yksiselitteinen tilastofakta paljastaa: Saara Aalto voittaa X Factorin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    8. 8

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    3. 3

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    4. 4

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. Näytä lisää