Digitoday

Valikko

Vihreät tahtoo nettiin "Kuntakuukkelin"

Suomeen tarvitaan kunta- ja hallintorajat ylittävä palvelusivusto, josta eri kansalaisten kulloinkin kaipaamat e-palvelut olisi helppo löytää, Vihreät painottaa. Jyrki Kasvin mielestä sivusto onnistuisi helpoiten avoimen lähdekoodin ohjelmistoilla.
Vihreiden puoluehallituksen mukaan tällaisella sivustolla pitäisi olla mahdollisuus antaa palautetta ja virallisia lausuntoja itselle tärkeistä asioista. Palvelusivusto lisäisi kansalaisten ja päättäjien vuorovaikutusta.

Verkosta toki löytyy julkishallinnon sähköisiä palveluja yhteen koostava Suomi.fi-verkkosivusto. Mahtaisiko Vihreät kelpuuttaa sen edes raakileeksi jatkokehitystä varten?

- [Palvelusivuston] pitäisi lähteä käyttäjän näkökulmasta. Suomi.fi:ssä on puolestaan yritetty kasata kaikki yhteen paikkaan, mikä on sinänsä hyvä, mutta siellä alkaa ihmisen olla jo hankala löytää hänen itsensä käyttämiä palveluita, Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jyrki Kasvi pohtii.

- Totta kai kannattaa jatkaa olemassa olevaa työtä, mutta [mukaan] tarvittaisiin interaktiota käyttäjän kanssa, Kasvi viittaa Suomi.fi:hin.

Nykyään palvelut löytyvät Googlella

Vihreiden puoluehallituksen mukaan Suomen kuntien internet-sivujen yleinen käytettävyys on usein sillä tasolla, että kaupallinen, ylikansallinen hakukone on tehokkain tapa kuntalaisen tarvitseman tiedon löytämiseen. Monet kuntien uudet palvelusivustot, kuten WSA Finland -palkittu Omaoulu.fi-portaali, nähdään askelina oikeaan suuntaan.

- On luotava tekniset keinot ja käytännöt sille, miten olemassa olevien hyvien sivustojen tiedot voidaan yhdistää uuteen palvelusivustoon. Parhaiten tietojen yhdistäminen ja uusien sovellutusten kehittäminen onnistuu, kun julkinen sektori siirtyy käyttämään avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, Kasvi katsoo.

Uutta palvelusivustoa voitaisiin Vihreiden puolesta kutsua leikkimielisesti vaikkapa Kuntakuukkeliksi.

- Hakukone Googlea nimitetään joskus kuukkeliksi. Toimistokuukkeli puolestaan on henkilö, joka pyrkii jatkuvasti keskustelemaan työkavereidensa kanssa asioista. Juuri sellaisia toivomme Suomen kuntien jatkossa olevan.

Kansa katsoo kuntarajojen yli

Aihetta liipaten Suomen Linux-käyttäjien yhdistys Flugin kyselyyn vastanneista kuntavaaliehdokkaista 85 prosenttia uskoi vapaiden ohjelmistojen käytön lisääntyvän hallinnossa. Lisäksi yli puolet oli valmis tekemään Linuxin/vapaiden ohjelmien käyttöä edistävän aloitteen tai tukemaan sellaista.

Tietotekniikan Liitto puolestaan julkisti tänään oman kyselynsä, jonka mukaan ehdokkaat pitävät oman kuntansa sähköisten asiointipalveluiden määrää riittämättömänä.

- Ihmisille ei ole tärkeää, onko heitä lähin urheilukenttä oman vai naapurikunnan puolella. Oman mielipiteen kannalta kuntarajat ovat yhdentekeviä silloin, kun oman kodin lähelle ollaan kaavoittamassa moottoritietä. Kyseiset tiedot pitäisi saada helposti palvelusivulta kehittyneillä hakutoiminnoilla, kunta- ja hallintorajoista riippumatta, Jyrki Kasvi toivoo.

Puoluehallitus painottaa tiedotteessaan, että verkkopalvelujen verukkeella ei saa heikentää perinteisiä palveluita ja yhteydenottotapoja, jotka ovat tärkeitä esimerkiksi vanhusväestölle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Upea Melania Trump varasti huomion tanssiaisissa – presidenttipari tanssi My Wayn tahtiin

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    9. 9

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    10. 10

      Miksi Trump vannoi valansa käsi kahdella Raamatulla?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    2. 2

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    3. 3

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    4. 4

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    5. 5

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    6. 6

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    7. 7

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    8. 8

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    9. 9

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    10. 10

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      George W. Bushin taistelu kertakäyttösadetakin kanssa varasti huomion Trumpin virkaanastujaisissa – internet sekosi kuvasarjasta

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Näin Trump aikoo muuttaa maailmaa – arvostettu amerikkalainen tutkimuslaitos listasi pääkohdat

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. Näytä lisää