Digitoday

Valikko

E-kirjat kiinnostavat Pirate Bayn perustajaa

The Pirate Bayn perustajiin kuuluva Peter Sunde sanoo Digitodaylle, ettei palvelulla ole suoria suunnitelmia kirjakustantajien liiketoiminnan romuttamiseksi. E-kirjat kuitenkin kiinnostavat Sundea.

Cd-levyjen myynti laskee ja nettimusiikkikaupat eivät kiinnosta kuluttajia.

Kirjakustantamot ovat toistaiseksi onnistuneet väistämään digimurroksen myrskyt.

Vaikka e-kirjoista ei ole tullut kultakaivosta kustantajille, piraattikopiona netistä haetun menestysromaanin lukeminen ruudulta on kiinnostanut vain rajattua yleisöä.

Hiljattain markkinoille on kuitenkin tullut uusia e-kirjojen lukemiseen tarkoitettuja laitteita, jotka ovat kiinnostaneet kuluttajia uudella tavalla.

Ja näyttää siltä, että ensimmäisenä e-kirjojen apajille ehtivät taas piraatit.

Musiikkibisnes – check,
kustannusala – check

BitTorrent-seurantapalvelin The Pirate Bayn perustajiin kuuluva Peter Sunde pyysi  syyskuisessa blogimerkinnässään lukijoita auttamaan häntä verkkokauppa Amazon.comin Kindle-lukulaitteen hankkimisessa.

Esimerkiksi aikakauslehti Wired uumoili Sunden suunnittelevan "e-kirjojen rosvoamista".

Digitodaylle Sunde kuitenkin tyynnyttelee myrskyä. Sunden mukaan The Pirate Baylla ei ole välittömiä suunnitelmia e-kirjojen suhteen.

– Minulla itselläni saattaa kuitenkin olla jotain suunnitelmia. Ne eivät ole muotoutuneet vielä selväksi suunnitelmaksi ja ajankohdaksi. 

Kirjateollisuus on kuitenkin Sunden tehtävälistalla.

Piraattijulkkiksen mukaan hänellä "saattaa" olla jo Kindle.

The Pirate Baystä on turha odottaa lähiaikoina omaa versiota lukulaitteelle. Kindlellä kun ei pysty selaamaan juuri muita kuin Amazonin sivuja. 

– En tiedä onko heillä suunnitelmia avata laitetta. The Pirate Bayssä on kuitenkin jo runsaasti kirjoja ladattavissa ja toivon, että ihmiset lataavat niitä.

Sunden mukaan suuri osa kirjailijoista on jo tajunnut netin merkityksen. He julkaisevat kirjoja esimerkiksi verkkosivuillaan.

– Kirjailijat ovat siitä uniikkeja ihmisiä, että he todella haluavat vain muuttaa asioita ja tavoittaa haluamansa yleisön.

Sunde näkee yhtäläisyyksiä The Pirate Bayn ja kirjastojen toiminnan välillä. 

– Luulen, että suuri osa kirjastoista on kiinnostunut toiminnastamme eräänlaisena digitaalisena kirjastona. Kirjastojen tehtävä on mielestäni sivistää ihmisiä kirjoja käyttäen – olivatpa ne sitten digitaalisia tai analogisia.

Oikeusjutut
eivät pelota

Tekijänoikeuksien omistajien ja viranomaisten yritykset puuttua The Pirate Bayn toimintaan ovat päättyneet tähän asti lähinnä fiaskoihin.

Uusin oikeudenkäynti käydään helmikuussa. Jutussa ei ole tapahtunut mitään uutta, Sunde sanoo.

– Oli miten oli, se on typerä oikeusjuttu ja voitamme sen, kuten olemme voittaneet aikaisemmatkin jutut.

Syyskuun lopussa The Pirate Bay otti hieman poikkeuksellisen aseman. Se ryhtyi yllättäen puolustamaan tekijänoikeuksia – omia kun olivat.

Ruotsin kirjailijayhdistys Svenska förläggareföreningen käytti hyväkseen The Pirate Bayn tietokantoja selvittäkseen kuinka paljon palvelussa leviää tekijänoikeuksien alaisia teoksia.

Tämä suututti Sunden. Blogissaan Sunde sanoi yhdistyksen toiminnan rikkoneen piraattipalvelun käyttöehtoja ja palvelun tekijänoikeutta tietokantaan.

The Pirate Bay vaatiikin yhdistykseltä korvauksia rikkomuksesta.

– Heidän mielestään se on roskapuhetta, mutta siten he yleensä käyttäytyvät. Mediateollisuus ei omasta mielestään koskaan tee mitään väärin.

KATSO: Vallankumous vai reformi?

Peter Sunde osallistuu illalla Nordic Cultural Commons Conference -tapahtumassa pidettävään paneelikeskusteluun tekijänoikeuksien tulevaisuudesta.

Mukana keskustelussa ovat myös Piratpartietin Rickard Falkvinge, Piratbyrånin Rasmus Fleischer, Moderaterna-puolueen poliitikko Karl Sigfrid, musiikkipalvelu Magnatune.comin John Buckman ja tutkija Tere Vadén Tampereen yliopistosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    2. 2

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    3. 3

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    4. 4

      Poikaporukka mukiloi alaikäisen sairaalaan kauppakeskuksessa Joensuussa

    5. 5

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    6. 6

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    7. 7

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    8. 8

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    9. 9

      Onko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

    10. 10

      Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    2. 2

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    3. 3

      MM-kisoissa päämatkaltaan pudotettu Aino-Kaisa Saarinen avautui Facebookissa – hiihtääkö hän enää Lahdessa?

    4. 4

      Poikaporukka mukiloi alaikäisen sairaalaan kauppakeskuksessa Joensuussa

    5. 5

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    6. Näytä lisää