Digitoday

Valikko

Nolostuttava jonotusmusiikki toi sakot Vodafonelle Intiassa

Vodafone Intia sai sakot matkapuhelimeen luvatta ladatusta jonotusmusiikista. Avioeroa hoitavan asianajajan mukaan "halpa ja vulgääri" kappale romutti hänen ammatillista arvostustaan.

Intian kuluttajatuomioistuin on määrännyt Vodafone Essarille 20 000 rupian eli noin 326 euron sakot, koska yhtiö oli luvatta ladannut lakimies Neena Chakravortyn puhelimeen "halvan ja vulgäärin" jonotusmusiikin.

Vodafone latasi viime joulukuussa Chakravortyn puhelimen jonotusmusiikiksi hindinkielisen kappaleen Bheegi Bheegi raton mein, jonka Chakravortylle soittavat kuulivat aina tälle soittaessaan.

Chakravorty oli tuolloin hoitamassa avioero-oikeudenkäyntiä, ja kertomansa mukaan hän nolostui joka kerran, kun hänen asiakkaansa joutuivat kuulemaan laulun "tyhjänpäiväistä rakkauden ja himon sanomaa" hänelle soittaessaan. Chakravortyn mukaan kappale romutti hänen ammatillista arvostustaan.

Vodafone Essarilta meni kaksi viikkoa, ennen kuin se sai kappaleen poistettua puhelimesta.

Vodafone Essar puolustautui, ettei kappale voinut asentua itsekseen, vaan asiakas on valinnut sen itse valikosta. Oikeus kuitenkin päätti, että Vodafonen hitaus vastata asiakkaan toiveisiin riitti tapauksessa sakkojen määräämiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    5. 5

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    6. 6

      Legendaarinen Gladiaattorit palaa tv-ruutuihin – muistatko vielä Viikingin, Salaman, Lallin ja Skorpionin?

    7. 7

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    8. 8

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    9. 9

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    10. 10

      Vuoden urheilijan valinnasta iso kohu Ruotsissa – huippu-urheilija poltti päreensä: ”Tämä on skandaali”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    8. 8

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    9. 9

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    10. 10

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    2. 2

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    5. 5

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    6. Näytä lisää