Digitoday

Valikko

Nuoret koeostajat saivat nalkkiin kiellettyjen pelien myyjiä

Pelien ikärajojoja valvovat Valtion elokuvatarkastamo (VET) ja Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys Figma iskivät loka-marraskuun aikana kauppoihin koeostoin ja saivat kiinni alaikäisille pelejä kauppaavia myyjiä.

Neljä 13 - 16 -vuotiasta nuorta liikkui Espoossa, Helsingissä ja Lappeenrannassa kolmena eri päivänä. Koeostajien kohteina olivat Anttila, Euromarket, Gamestop, Gigantti, K-Citymarket, Konsolinet,  Prisma, Sokos, Stockmann ja Tilt - Pelaajan Pelikauppa.

Ostoyrityksiä kertyi 24 myymälässä yhteensä 35. Nuori onnistui tänä vuonna saamaan pelin joka neljäs kerta (25 %:ssa ostoista), vuotta aiemmin osto onnistui huomattavasti useammin, lähes puolessa ostoyrityksistä (43 %). Pelioston onnistuttua koeostaja luovutti pelin elokuvatarkastamon tarkastajalle, joka huomautti myyjää tapahtuneesta rikkeestä. Kauppa purettiin aina välittömästi.

- Viime vuonna tehtyjen koeostojen huonojen tulosten seurauksena Päivittäistavarakauppa ry lähti aktiivisesti järjestämään jäsenyritystensä myyjille koulutusta ja sillä on selvästi ollut positiivinen vaikutus myyjien valmiuksiin, kertoo elokuvatarkastamon johtaja Matti Paloheimo.

- Lähetimme viime vuonna koeostojen kohteena olleille yrityksille myös tiedon yrityksen suoriutumisesta, sillä lienee ollut vaikutusta parantuneeseen tulokseen, arvelee Paloheimo.  

Tietoisuus
parantunut

Figman toiminnanjohtaja Riku Olkkonen toteaa, että pelien ikärajojen tietoisuus on selvästi parantunut.

- Onneksi näin, sillä viimevuotinen tulos oli todella masentava. Pelien ikärajojen noudattaminen on tärkeää, koska osa
peleistä on suunnattu aikuisille. Pelaajista suurin osahan on aikuisia, huomauttaa Olkkonen.

Figma on julkaissut aiemmin tänä vuonna Suomessakin käytössä olevaa yleiseurooppalaista PEGI- ikärajajärjestelmää esittelevän tietoiskuvideon. Se on tarkoitettu ensisijaisesti vanhemmille, sillä monesti juuri vanhemmat ostavat pelit lapsilleen.

Tietoisku auttaa Figman mukaan ymmärtämään PEGI-järjestelmän symbolit ja opastaa näin oikean pelin valinnassa.

PEGI- järjestelmässä on kaksi toisiaan täydentävää osaa. Ensimmäinen on ikärajaluokittelu, 3+, 7+, 12+, 16+ ja 18+. Toinen on pelin sisältöä kuvaavat symbolit. Nämä symbolit, jotka on painettu pelipakkauksen takapuolelle ikärajan yhteyteen, kertovat pelin sisältämän haitallisen aineiston laadun.

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n jäseniä ovat Activision-Blizzard, AMO, Atari, Electronic Arts, K E Media, Microsoft, Nordisk Film, PAN Vision, PLAN 1, Sony Computer Entertainment Europe ja Warner Bros.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    4. 4

      Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. 6

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    7. 7

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    8. 8

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    9. 9

      Auto törmäsi paraatiin New Orleansissa – yli 20 loukkaantunut

    10. 10

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    4. 4

      Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. Näytä lisää