Digitoday

Valikko

Hyvitysmaksu ei saa hyväksyntää

Digitodayn lukijoiden ylivoimainen enemmistö haluaa yksityisen kopioinnin hyvitysmaksujen poistamista. Tekijänoikeusjärjestöjen hyvitysmaksuehdotuksessa suurinta vastusta aiheuttaa yleinen maksutaso ja maksun laajentaminen uusiin laitteisiin.

Kyselyyn vastasi 677 henkilöä ja heistä 78 prosenttia oli sitä mieltä, että hyvitysmaksu pitäisi kokonaan poistaa.  17 prosenttia kannatti maksun perimistä suojatun musiikin tai videon ostotapahtuman yhteydessä. 2,4 prosenttia kannatti hyvitysmaksun korvaamista valtion kassasta tulevalla rahoituksella ja 1,8 prosenttia piti parhaana ottaa korvaus laajakaistatilaukseen liittyvällä maksulla.

Lähes puolet vastaajista eli 47 prosenttia kertoi, ettei heillä ole yhtään musiikkikappaletta kännykässään. 26 prosenttia arvioi, että matkapuhelimessa olevien musiikkikappaleiden lukumääräksi 1-20. 15 prosentti ilmoitti tallentaneensa yli 80 musiikkikappaletta kännykkäänsä.

Tallennusvälineiden ja varsinkin tallennusmedian hinnat ovat laskeneet niin, että joissakin tapauksissa hyvitysmaksu muodostaa huomattavan osan, jopa yli 20 prosenttia tuotteen jälleenmyyntihinnasta.

Kartoituksessa kysyttiin, mikä olisi kohtuullinen korvausprosentti, jos hyvitysmaksu sidottaisiin muistilaitteen hintaan. Vastaajat olivat armottomia. 88 prosenttia valitsi vaihtoehdon alle yksi prosenttia.

Tekijänoikeusjärjestöjen esitys vuoden 2009 hyvitysmaksuista sai lähes yksimielisen tuomion vastaajilta. 48 prosentin mielestä se oli kohtuuton ja hylättävä. 43 prosentin mielestä se oli syvältä.

Vastaajat pitivät ehdotuksen heikoimpina piirteinä yleistä korvaustasoa (28%), maksujen laajentamista usb-muisteihin (19%) ja kännyköihin (18%). Myös maksujen laajentamista irtokovalevyihin (15%) ja entistä suurempiin tallennusluokkiin (12%) paheksuttiin. Maksujen viiden prosentin indeksikorotus piti ehdotuksen heikoimpana piirteenä viisi prosenttia vastaajista.

Vastaajakunta ei koostunut pelkästään murrosikäisistä pojista, joskin vastaajista oli 94 prosenttia miehiä. 15-24-vuotiaita vastaajista oli 20 prosenttia, 25-34-vuotiaita 43 prosenttia, 35-44-vuotiaita 23 prosenttia ja 45-54-vuotiaita 9 prosenttia.

Vastaajat olivat myös sangen hyvin koulutettuja, sillä 32 prosentilla oli korkeakoulututkinto. Ammattiaseman mukaan luokiteltuina suurin ryhmä oli ylemmät toimihenkilöt, joita oli 29 prosenttia vastaajista.  Opiskelijoita ja koululaisia oli 21 prosenttia, työntekijöitä 16, alempia toimihenkilöitä 13 ja johtavassa asemassa olevia 7 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    4. 4

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Kolmikuinen vauva kuoli sairaalassa – Melbournen yliajossa menehtyneitä jo viisi

    7. 7

      Putouksen uusi tähti säväytti Donald Trumpina – kollega piti Hollywood-tähden veroisena

    8. 8

      Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

    9. 9

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    10. 10

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    4. 4

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. Näytä lisää