Digitoday

Valikko

Sähköisessä asiakkuudenhoidossa riittää yrityksillä vielä urakointia

Yli kolme miljoonaa suomalaista on hoitanut asiakkuuttaan yrityksen verkkosivuilla. Kuluttajat kuitenkin kokevat, että monella suomalaisyrityksellä on vielä iso urakka edessä sähköisten palvelujen kehittämisessä.
Tulokset käyvät ilmi Avaus Consultingin markkinatutkimusyhtiö TNS Gallupilla teettämästä, ensimmäisestä Suomessa tehdystä sähköistä asiakkuutta käsitelleestä tutkimuksesta.
 
TNS Gallup selvitti kuluttajien tyytyväisyyttä vähittäiskaupan, vakuutusyhtiöiden ja teleoperaattoreiden sähköisiin palveluihin.
 
Tutkimuksen mukaan noin 96 prosenttia internet-käyttäjistä eli yli kolme miljoonaa suomalaista on hoitanut asiakkuuttaan yrityksen verkkosivuilla. Käytetyimpiä sähköisiä asiointitapoja ovat yhteystietojen etsiminen, tuote- tai saatavuustietojen hakeminen sekä tuotteiden tai palvelujen ostaminen.
 
Tyytyväisimpiä sähköisiin palveluihin ovat tutkimuksen mukaan S-ryhmän, Ifin ja OP-Pohjolan asiakkaat.
 
Tyytyväisyys sähköiseen asiakkuuteen johtaa asiakkaiden sitoutumiseen ja lisäostoihin. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi 34 prosenttia S-ryhmän asiakkaista ostaa enemmän sähköisen asiakkuuden ansiosta, kertoo johtaja Seppo Roponen TNS Gallupista tiedotteessa.
 
Sähköiset palvelut ovat tutkimuksen mukaan kuluttajille erittäin tärkeä jokapäiväinen asiointikanava. Suurimmiksi hyödyiksi koetaan, että asioita voi hoitaa itselle sopivana ajankohtana, jonottamatta puhelimessa tai liikkeessä, eri vaihtoehtoja rauhassa vertaillen.

Parhailla yrityksillä
selvä etumatka

– Parhaat yritykset ovat saaneet yllättävän suuren etumatkan vertailuryhmän huonoimpiin, joista moni on vasta nyt heräämässä sähköisen asiakkuuden hyödyntämiseen, Avaus Consultingin Tom Nickels sanoo.
 
Sähköistä asiakkuutta rajoittaa suomalaisten mielestä se, että tuotetta ei voi koskettaa tai nähdä, tarkentavien lisäkysymysten tekeminen ei ole mahdollista tai juuri etsittyä tuotetta tai palvelua ei ole tarjolla.
 
Parhaiten sähköisiä kanavia hyödyntävissä yrityksissä jopa neljä asiakasta viidestä käyttää yrityksen sähköisiä palveluita. Heikoiten sähköistä kanavaa hyödyntävissä yrityksissä vastaava suhde on yksi asiakas kolmesta.
 
Esimerkiksi vakuutusyhtiöiden ja teleoperaattoreiden asiakkaista 65 prosenttia kertoi käyneensä harvemmin liikkeessä sähköisen asiakkuuden ansiosta. Joidenkin yritysten asiakkaille internet on käytetyin asiakkuuskanava; tällainen yritys on Saunalahti.
 
Lokakuussa 2008 verkkokyselynä toteutettuun tutkimukseen vastasi 1239 kuluttajaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    4. 4

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. 6

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    9. 9

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    8. 8

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    9. 9

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    3. 3

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    4. 4

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    5. 5

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    6. Näytä lisää