Digitoday

Valikko

Tietoverkkosodankäynti puhuttaa parlamentaarikkoja Pariisissa

Länsi-Euroopan unionin parlamentaarikot kokoontuvat Pariisissa tiistaista torstaihin. Kokous käsittelee muun muassa pohjoisen Euroopan turvallisuusulottuvuutta ja tietoverkkosodankäyntiä, ilmoittaa Suomen eduskunta.
Kokoukseen tulevassa suositusluonnoksessa valtioita neuvotaan varautumaan tietoverkkoihin kohdistuviin iskuihin entistä paremmin. Lisäksi esitetään, että Euroopan puolustusvirastolle annetaan tehtäväksi valmistella tietoverkkoturvallisuutta ja puolustusta koskeva ohjelma.

Suositusluonnosta valmistellut WEU:n parlamentaarisen yleiskokouksen puolustuskomitea kävi syksyllä Tallinnassa tutustumassa Nato-maiden kyberpuolustuskeskukseen, jonka tehtävä on kehittää puolustuskeinoja tietoverkkohyökkäyksiä vastaan.

Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Tuija Nurmi (kok.) on ollut mukana valmistelemassa pohjoista turvallisuusulottuvuutta koskevaa suositusta.Suositusluonnoksen valmistellut alakomitea vieraili myös Suomessa syyskuussa.

Suositusluonnoksessa toivotaan muun muassa, että Pohjoisilla ja arktisilla alueilla toimivat järjestöt käsittelisivät nykyistä enemmän
turvallisuuspolitiikkaan liittyviä kysymyksiä. Natoa kehotetaan arvioimaan, miten ilmastonmuutos vaikuttaa järjestön läsnäoloon pohjoisilla alueilla. Myös Euroopan unionin pitäisi ottaa ilmastonmuutoksen vaikutukset huomioon omassa turvallisuusstrategiassaan.

Parlamentaarikkoja
39 maasta

Vuonna 1954 perustetun Länsi-Euroopan unionin parlamentaarisen yleiskokouksen toimintaan osallistuu parlamentaarikkoja 39 maasta. Kymmenen alkuperäisen WEU-jäsenmaan lisäksi mukana ovat kaikki EU:n jäsenmaat sekä liitännäisjäseniä ja -kumppaneita muualta Euroopasta.

Yleiskokous pyrkii turvaamaan erityisesti Euroopan maiden parlamenttien mahdollisuudet seurata yhdessä EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistä. Hallitustasolla valtaosa WEU:n tehtävistä on siirtynyt EU:lle.

Suomesta kokoukseen osallistuvat kansanedustajat Tuija Nurmi (valtuuskunnan pj, kok.), Reijo Kallio (sd.), Markku Laukkanen (kesk.) ja Jaakko Laakso (vas.).

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    3. 3

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    9. 9

      Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

    10. 10

      Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    3. 3

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    4. 4

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. Näytä lisää