Digitoday

Valikko

Perustason laajakaista halvimmillaan vuosi sitten

Perustason kiinteiden laajakaistaliittymien keskimääräinen hintataso on Viestintäviraston mukaan pysynyt viime vuodet melko vakaana, kun yhteysnopeudet ovat yksi ja kaksi megabittiä sekunnissa.

Viraston markkinakatsauksen mukaan hinnat olivat halvimmillaan loppuvuodesta 2007, ja vuoden 2008 aikana hintataso alimmissa nopeusluokissa on hieman noussut.

Nopeimpien laaja-kaistaliittymien (yhteysnopeudet 8 Mbps tai yli) hintojen lasku jatkui kevääseen 2008 saakka, mutta tasaantui sen jälkeen.

Markkinakatsauksen mukaan langattomia laajakaistaliittymiä on ollut saatavilla vasta vähän aikaa, mutta näyttää siltä, että niiden hinnat ovat lähestymässä vastaavan nopeuksisten kiinteiden laajakaistaliittymien hintatasoa. Kuitenkin hintaerot saman nopeusluokan kiinteiden ja langattomien yhteyksien välillä ovat vielä merkittäviä, Viestintävirasto huomauttaa.

Hinnat
vaihtelevat

Kiinteiden laajakaistaliittymien hinnat vaihtelevat suuresti paikkakunnan ja liittymätekniikan mukaan.

Esimerkiksi valokuitutekniikalla toteutetut laajakaistaliittymät ovat halvempia ja nopeampia kuin perinteiset adsl-liittymät, mutta niiden saatavuus on rajoitettua.

Halvimpien joukossa on myös useita kaapeli-TV-verkossa toimivia liittymiä.

Halvimmat laajakaistaliittymät on useimmiten toteutettu valokuidun ja kaapeli-TV-verkon avulla ja ne sijaitsevat pääosin Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa.

Mikkelistä halpaa
yhteyttä

Mikkelin Puhelin tarjoaa Viestintäviraston mukaan halvinta yhden megabitin laajakaistaliittymää. Sen hinta 15,90 euroa kuukaudessa. Kakkosena ovat Local Loop Helsingistä ja Aina Group Hämeenlinnasta 19,90 euron kuukausihinnalla.

Kahdeksan megabitin yhteyksissä Elisa ja Sonera jakavat ykköspaikan 32,90 euron kuukausihinnassa, Kolmantena tulee Mikkelin Puhelin, jonka kahdeksan megabitin yhteys maksaa 33,90 euroa kuukaudessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    4. 4

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Kolmikuinen vauva kuoli sairaalassa – Melbournen yliajossa menehtyneitä jo viisi

    7. 7

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    8. 8

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Venäläiset innoissaan presidentti Trumpista: ”Kaunis vaimo, paljon rehellisiä miljardeja, vapaus puhua mitä lystää… Mikäs siinä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    2. 2

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    3. 3

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    4. 4

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. Näytä lisää