Digitoday

Valikko

Kirkosta eroajan tietoturva tyssää maistraatteihin

Arvostelun kohteeksi joutunut Eroakirkosta.fi otti käyttöön tietoturvaa näennäisesti parantavan https-salauksen. Kansalaisten sähköinen asiointi on kuitenkin yhä edelleen monin paikoin turvatonta.
Tampereen vapaa-ajattelijoiden ylläpitämä  Eroakirkosta.fi-palvelu on ottanut nettisivuillaan käyttöön https-salauksen.

Viime aikoina kritiikin kohteeksi joutunut sivusto pyrkii kiillottamaan kilpeään tietoturvallisuuden osalta salauksen avulla.

Salauksen myötä tieto käyttäjän koneelta Eroakirkosta.fi-palveluun kulkee aikaisempaa tietoturvallisempaa reittiä. Tiedot kirkosta eronneista lähtevät maistraatteihin kuitenkin edelleen tavallisella sähköpostilla.

Arvostelu sai alkunsa, kun Helsingin seurakuntayhtymän Kirkko & kaupunki -lehti kertoi palvelun välittävän kirkosta eroavien ihmisten henkilöturvatunnuksen, koko nimen ja asuinpaikkakunnan tavallisen salaamattoman nettisivun kautta. 

Lehdessä Tietosuojavaltuutetun toimiston ylitarkastaja Arja Puukka sanoi henkilötietojen salaamattoman välittämisen sotivan toimiston suosituksia vastaan.

Osa maistraateista
nihkeilee sähköpostia

Tiedottaja Petri Karisman mukaan tiedot kirkosta eronneista kulkevat maistraatteihin totuttuun tapaan tavallisen sähköpostin välityksellä.

Karisma vierittää pallon maistraateille, jotka eivät osaa tai suostu vastaanottamaan salattua sähköpostia.

– Yksi syy, miksi emme ottaneet https-salausta käyttöön oli se, ettemme saa kuitenkaan koko linjaa salattuna. Koimme salauksen olevan tällaista näennäisturvallisuutta.

Valtion päässä käytännön suhtautumista sähköpostin välityksellä tapahtuviin ilmoituksiin pohditaan.

Esimerkiksi salatun sähköpostin vastaanottamisesta päätetään maistraattikohtaisesti.

– Maistraatit ovat päällikkövetoisia virastoja, joiden johtaja päättää siitä, miten sähköposteja otetaan vastaan, valtakunnallisen maistraattien kehittämisyksikön suunnittelija Veli-Matti Tukio sanoo.

Tukion omasta mielestä kansalaisen tulisi kuitenkin saada asiansa vireille myös sähköpostilla.

Tukio on myös toiveikas sen suhteen, että valtiohallinto siirtyy hyödyntämään nykyistä parempia tunnistautumispalveluita tulevaisuudessa. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    2. 2

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    3. 3

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    6. 6

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    7. 7

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    8. 8

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    9. 9

      Herttoniemen takinkääntäjää epäillään kolmesta ryöstöstä

    10. 10

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    6. 6

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    7. 7

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    8. 8

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    9. 9

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    2. 2

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    3. 3

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    6. Näytä lisää