Digitoday

Valikko

SAP:n työntekijät vaativat työpaikkatakuuta

Saksalainen softajätti on päättänyt 200 miljoonan euron säästöohjelmasta. Yrityksen työntekijöitä edustava yritysneuvosto on asettanut sen hyväksymisen ehdoksi työpaikkatakuun - sen, että säästöissä ei saa mennä irtisanomisiin.

- Yritysjohdon on annettava selvä signaali työntekijöilleen, että uudelleenjärjestelyissä ei ole kysymys henkilöstön supistamisesta, totesi Stefan Kohl, yritysneuvoston puheenjohtaja Mannheimer Morgen -päivälehdelle. - Työntekijät tarvitsevat tuollaisen takuun.

SAP:n toimitusjohtaja Henning Kagermann julkisti 200 miljoonan euron säästöohjelman marraskuussa. Hänm toivoi haastattelussa Frankfurter Allgemeine Zeitungille, että yritys selviäisi kriisistä ilman irtisanomisia, mutta ei voinut antaa työpaikkojen säilymisestä takeita.

Yritysten toiminnanohjausohjelmistoihin erikoistunut, Euroopan suurin softatalo joutui viime vuoden kolmannella kvartaalilla tyytymään edellisvuotta vähän pienempään voittoon. Nyt se varautuu taantuman oloissa paljon heikompiin tuloksiin.

Ensisijaisiksi säästötoimenpiteiksi SAP:ssa on ilmoitettu, että uusien työntekijöiden työhönotto on pantu jäihin ja että pätkätyösopimuksia ei jatketa.Lisäksi aiotaan säästää mahdollisuuksien mukaan myös liikematkoista.

Yrityksellä on eri puolilla maailmaa yhteensä noin 51 000 työntekijää ja päämajan yhteydessä Saksan Walldorfissa noin 15 000 työntekijää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    3. 3

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    4. 4

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    5. 5

      Pudottiko Aino-Kaisa Saarinen Kerttu Niskasen kympiltä ja viestistä?

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      IS Malmössä: Poliisi kertoo, millaista pahamaineisten alueiden rikollisuus todella on – ”Poliisi joutuu joskus vahvistamaan partioitaan”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    10. 10

      Harri Kirvesniemi syyttää norjalaista MM-kullan viemisestä – ”Siinä pitikin kiroilla!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    3. 3

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    4. 4

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    5. 5

      Pudottiko Aino-Kaisa Saarinen Kerttu Niskasen kympiltä ja viestistä?

    6. Näytä lisää