Digitoday

Valikko

Wii määrää Suomessa ja muualla Euroopassa

Nintendon koko perheen konsoli Wii ja myös käsikonsoli DS saavuttivat yhtiön mukaan uuden myyntiennätyksen Euroopassa vuonna 2008.

Wiin Euroopan myynti oli yli 8,3 miljoonaa kappaletta vuonna 2008, mikä on 58 prosenttia enemmän kuin vuonna 2007. Tämä on suurin määrä mitä kotikonsoleita on koskaan myyty Euroopassa, Nintendo tähdentää. Yhteensä Wiitä löytyy nyt Euroopasta enemmän kuin 14,2 miljoonaa kappaletta.

Nintendo DS on nyt markkinoilla kolmatta vuotta ja se jatkaa edelleen myyntilukujen rikkomista. Vuonna 2008 myytiin yli 11,2 miljoonaa DS-konsolia, mikä on suurin määrä mitä käsikonsoleita on myyty Euroopassa. Yhteensä DS:ää on myyty kuluttajille Euroopassa yli 31 miljoonaa kappaletta.

Myyntitietojen lähde on Nintendon sisäinen läpimyyntitilasto.

Niukkuus
jatkuu

Myös Suomessa ollaan enemmän kuin tyytyväisiä Wiin menekkiin.

– Myynti on ylittänyt kaikki odotukset, ja joulunaikana hyllyt ovat tyhjentyneet. Tavaraa on liikkunut varmasti enemmän kuin moni on uskonut, Nintendoa Suomessa edustavan AMOn tuotepäällikkö Minna Kaivola kiteyttää päättyneen vuoden.

Koska Wii on ollut huippusuosittu, se on pitkään aiheuttanut Nintendolle paineita valmistaa ja toimittaa riittävästi konsoleita kauppoihin. Kaivolan mukaan se ei kuitenkaan aiheuttanut suurta ongelmaa jouluna.

– Edelleenkin on aavistuksen verran saatavuusongelmaa, mutta jouluksi saimme ihan hyvin konsoleita, eli meillä oli aika lailla hyvä tilanne. Mutta elämme tavallaan niukkuuden kanssa käsi kädessä jatkuvasti.

Pelimyynti
vaisua?

Suomen Figman viime vuoden myyntitilastojen mukaan Wiin pelimyynti oli sekä kappaleissa että arvossa mitattuna pienempi kuin pääkilpailijoilla Xbox 360:lla ja PS3:lla.

Nintendon tuotepäällikkö korostaa, että Figma on laskenut pelien sisäänmyynnin, eikä se vielä kerro, kuinka pelit ovat myyneet läpi.

– Läpimyynti on Nintendon tuotteiden kohdalla äärimmäisen hyvä. Tällä hetkellä jälleenmyyjien hyllyissä ei ole minkäänlaisia ongelmavarastoja, Kaivola painottaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    6. 6

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    7. 7

      21-vuotiaana Bond-elokuvien nuorin pahis – näin 50-vuotias Benicio del Toro on muuttunut

    8. 8

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    9. 9

      Patrik Laineelle jälleen ylistystä – ”uskomaton” laukaus saa kehuja: ”Et näe muiden tekevän sellaisia maaleja”

    10. 10

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    2. 2

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    6. Näytä lisää