Digitoday

Valikko

EDS sulaa Suomessa HP:n osaksi

It-palvelujätti EDS:n ostanut HP sulattelee nyt kauppaansa. Se aikoo kasvaa liiketoimintaprosessien ulkoistukseen. Suomessa EDS:llä oli vain 50 työntekijää, joista suurin osa liitetään HP:n palveluyksikköön vuoden alkupuolella. EDS:ssä käydään vielä 10 työntekijää koskevat yt-neuvottelut.

EDS:n Suomen yksikköä johdettiin Ruotsista, joten päällekkäisiä hr- ja muita tukitoimintoja ei ollut. Ennen täydellistä liittymistä osaksi HP:ta käydään Suomen EDS:ssä silti vielä enintään 10 työntekijää koskevat yt-neuvottelut.

– EDS oli jo ennen kauppaa aloittanut uudelleenjärjestelyjä, joissa toimintaa siirretään enemmän kaukopalvelukeskuksiin, sanoo Yrjö Lehtonen, Suomen HP:n ulkoistusliiketoiminnan johtaja, joka toimii nyt EDS:n Suomen yksikön viimeisenä toimitusjohtajana.

Suomessa EDS on erikoistunut sovelluskonsultointiin, ja sen pääasiakkaina ovat olleet Nokia, TeliaSonera, Elisa sekä Eläketurvakeskus. Myös HP:lla on sovellusosaamista.

Lehtosen mukaan EDS:n hankinta merkitsee kuitenkin isoa muutosta HP:lle. Yhtiö laajentuu kaupan ansiosta liiketoimintaprosessien ulkoistuksiin (Business Process Outsourcing), jotka ovat kansainvälisesti EDS:n alaa, mutta joita HP ei ole juuri tehnyt. Suomessa HP ei ole tehnyt niitä vielä lainkaan, vaan on keskittynyt laitteiden ja järjestelmien ylläpidon ulkoistuksiin.

Liiketoimintaprosessien ulkoistukset ovat kuitenkin syvempiä

Lehtosen mukaan Suomessa on kiinnostusta liiketoimintaprosessien, esimerkiksi taloushallinnon osien ulkoistuksiin.

– Julkishallinnossa, pankki- ja vakuutusalalla sekä teollisuudessa on tämän tyyppisille ratkaisuille kova tarve, Lehtonen sanoo.

EDS:n Suomen yksikköä vetänyt Harri Kallioniemi siirtyy HP:lle vastaamaan it-palvelujen myynnistä julkishallinnolle. Myös HP:n väkeä koulutetaan uudentyyppiseen palvelutoimintaan.

– Tämä oli hyvä kauppa, sillä Suomessa päällekkäisyyksiä ei ole lainkaan, verrattuna esimerkiksi Compaqin ostoon vuonna 2002, jossa lähes kaikki oli päällekkäistä, Lehtonen toteaa.

Maailman toiseksi suurin
ulkoistusyhtiö

Kansainvälisesti EDS:n nimi jää vielä elämään. Yhtiön koko nimi kuuluu nykyään virallisesti ”EDS, an HP company”.

HP tunnetaan etupäässä laitevalmistajana, mutta se on Suomessa pitkään kuulunut ulkoistusyritysten kolmen kärkeen, ja sen markkinaosuus on ollut hieman yli 10 prosenttia. Kansainvälisesti HP:n osuus it-palvelumarkkinoilla on kuitenkin vain jonkun prosentin luokkaa.

Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan maailman suurin it-palveluyhtiö on IBM, jolla oli 7,2 prosentin markkinaosuus vuonna 2007. Kakkoseksi tuli EDS kolmen prosentin osuudella.

Kansainvälisesti EDS oli  työntekijämäärältään lähes HP:n luokkaa. EDS:llä oli ennen yrityskauppaa noin 140 000 työntekijää, ja HP:lla noin 172 000 työntekijää.

Viime syksynä HP ilmoitti kaupan jälkeen vähentävänsä kahden vuoden aikana 24 600 työntekijää maailmanlaajuisesti, puolet Yhdysvalloissa. Suurin osa irtisanomisista koskee laki-, it-tuki- sekä hr-toimintojen päällekkäisiä työpaikkoja HP:lla ja EDS:ssä.

Kovat työvoimakustannukset kuitenkin näkyvät it-palveluyhtiön liikevaihdossa. Vuonna 2007 EDS:n liikevaihto oli noin 22 miljardia dollaria, kun laitevalmistuksella tienaavan HP:n liikevaihto oli lähes viisinkertainen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Mystinen toimintahäiriö jätti 2-vuotiaan turkulaisen hissin vangiksi

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    6. 6

      Snookertähden turnaus päättyi julmasti – ”Kamalin mahdollinen tapa hävitä”

    7. 7

      Ylipainoinen opiskelija laihdutti lähes puolet painostaan – on nyt mallikaunotar: Nöyryyttävä tilanne avasi silmät todellisuudelle

    8. 8

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    9. 9

      Nämä 10 merkkiä paljastavat, onko kumppanisi sinulle juuri se oikea

    10. 10

      Rekka putosi moottoritien sillalta Lohjalla – yksi kuollut, kaksi loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    6. 6

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    7. 7

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    8. 8

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    9. 9

      Urheilugaalan tunteikkain hetki – tyttäret noutivat menehtyneen Aki Hintsan palkinnon: ”Surun keskellä olemme kiitollisia”

    10. 10

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Mystinen toimintahäiriö jätti 2-vuotiaan turkulaisen hissin vangiksi

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      ”Eräs miljonääri haki sokerinkin Virosta” – psykologi: Saituus saa alkunsa potalta

    6. Näytä lisää