Digitoday

Valikko

PRH automatisoi tilinpäätöstietojen arkistoinnin

Patentti- ja rekisterihallituksen uusi dokumenttiarkisto saa jatkossa yritysten tilinpäätöstiedot automaattisesti verohallinnolta.
– Taustalla on lakimuutos, joka käynnisti PRH:n ja verohallinnon entistä tiiviimmän yhteistyön yritysten tilinpäätöstietojen käsittelyssä. Tavoitteena on mahdollistaa kaikkien julkistettavien tilinpäätöstietojen toimittaminen veroilmoituksen yhteydessä eli yhdellä ilmoituksella. Vuonna 2009 päättyvien tilikausien osalta kaikki tilinpäätöstiedot liitteineen voidaan jättää sähköisesti, apulaisjohtaja Kirsi Lahtinen PRH:lta taustoittaa tiedotteessa.
 
Verohallinto toimittaa vuonna 2008 tai myöhemmin päättyneiden tilikausien osalta veroilmoituksen liitteenä olevat tilinpäätösasiakirjat PRH:lle julkistettaviksi.

Alkupuolella vielä
erillisiä liitetoimituksia

Uuden menettelyn alkupuolella muun muassa osakeyhtiöiden on vielä toimitettava joitakin tilinpäätöksen liiteasiakirjoja erikseen PRH:lle. Vuonna 2009 päättyvien tilikausien osalta sähköisen veroilmoituksen tekevien yritysten tiedot saadaan suoraan verohallinnolta.
 
– Tavoitteenamme on ensisijaisesti helpottaa yritysten asiointia viranomaisten kanssa. Toisaalta myös kaupparekisterissä olevien tilinpäätöstietojen määrä on kasvanut ja rekisterimme tiedot ovat nyt entistä kattavammat, Lahtinen kertoo.
 
Vaihettain käyttöön otettavan EMC:n dokumenttiarkistojärjestelmän ohjausjärjestelmineen toimittaa Affecto.
 
Käytännössä prosessi menee niin, että yritykset lähettävät veroilmoitukset liitteineen verottajalle, joka toimittaa aineiston PRH:lle. Eräajojen avulla tuodut pakatut tilinpäätöstiedot ovat valmiita arkistoitaviksi, mutta niiden metatiedot kiertävät vielä kaupparekisterin kautta, jonka jälkeen dokumentit metatietoineen tallennetaan arkistoon.

PRH:n Kaupparekisteri-sovelluksen, tilinpäätöstietojen käsittelyaikoja nopeuttavan automaattisen rekisteröinnin sekä niihin liittyvät laitteistot ja tietoliikenneyhteydet on toimittanut Tieto.
 
Tilinpäätöstiedot lähetetään myös mikrofilmille vietäviksi päivittäin suoritettavan eräajon yhteydessä. Samalla PRH:n asiakasyritykset saavat halutessaan tiedot automaattisesti. Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämää tilinpäätösarkistoa hyödyntävät monet organisaatiot, kuten Bisnode Finland Oy, Kauppalehti ja Suomen Asiakastieto.

Patentti- ja rekisterihallitukseen toimitetut tilinpäätökset ovat julkisia. Jokainen voi tutustua niiden sisältöön ja saada niistä jäljennöksiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    8. 8

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    9. 9

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    10. 10

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    6. Näytä lisää