Digitoday

Valikko

Yle lykkää tilaäänen käyttöönottoa lauantain ongelmien takia

Yleisradio ilmoittaa, että yhtiö peruuttaa lauantaina Suomen Eurovisiofinaalissa koettujen teknisten ongelmien vuoksi tilaäänen käyttöönoton YLE TV2 ja YLE Teema -kanavilla maanantaina.

Yleisradion mukaan TV2-kanavalla lauantai-iltana lähetetyn Eurovision laulukilpailun Suomen finaalin ääniongelmat johtuivat lähetyksen 5.1. -tilaäänen teknisistä asetuksista sekä eräiden vastaanotinten virheellisestä toiminnasta.

Tilaäänikokeilun yhteydessä havaittiin muun muassa että osa vastaanottimista valitsi tilaäänen, joka kuitenkin vaatii aina kytkennän kotiteatterilaitteistoon. Ellei kytkentää ei ole tehty, ääni ei kuulu. Myös tilaääneen liittyviä muita teknisiä ongelmia selvitetään.

Yle kertoo, että Eurovision laulukilpailun finaali lähetetään uusintana maanantaina YLE TV2 -kanavalla klo 11.35 - 14.00.

Tilaääni otetaan Yleisradion mukaan käyttöön myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana, kun ongelmat on saatu ratkaistua. Esimerkiksi YLE Teemalla 7.2. lähetettävä Tuntematon sotilas ei ole varustettu tilaäänellä.

5.1. –tilaääni on kotiteattereihin tarkoitettu monikanavaäänijärjestelmä. Tässä järjestelmässä on viisi tavallista äänikanavaa (etuvasen ja -oikea, keskiääni, takavasen ja -oikea) sekä yksi kanava matalataajuisille äänille (subwoofer).

5.1-äänen tarkoituksena on saada äänimaailma toistumaan samankaltaisena kuin esimerkiksi konserttisalissa. Jotta käyttäjän olisi mahdollista kuunnella televisiolähetyksiä tilaäänellä, pitää digisovittimesta tai televisiovastaanottimesta löytyä tähän tuki. Äänisignaalille on laitteessa oma digitaalinen ulostulo, joka liitetään erilliseen -dekooderiin joka on yleisimmin kotiteatterivahvistin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    4. 4

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. 6

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    7. 7

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    8. 8

      Housut pois – naisjalkapalloilijat riisuivat pöksynsä paloasemalla: ”Osa joukkueestamme aliarvioi sosiaalisen median voiman”

    9. 9

      Jukka Jalonen kävi kuumana Jokerien tappion jälkeen – ”Se on ihan selvä sääntö!”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    6. 6

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    7. 7

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    3. 3

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    4. 4

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    5. 5

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    6. Näytä lisää