Digitoday

Valikko

Freenet-johtajille korkeat sakkotuomiot sisäpiirikaupoista

Saksalaisen Freenet-telefirman entinen johtaja Eckhard Spoerr ja nykyinen rahoitusjohtaja Axel Krieger on tuomittu sisäpiirikaupoista korkeisiin sakkoihin ja maksamaan laittomat voittonsa valtiolle.
He välttivät täpärästi syyttäjän vaatimat ehdonalaiset vankeusrangaistukset.

Hampurin maaoikeus tuomitsi Spoerrille ja Kriegerille 300 päiväsakkoa, edelliselle yhteensä 300 000 ja jälkimmäiselle 150 000 euroa. Lisäksi molemmat velvoitettiin maksamaan reilut 700 000 euroa sisäpiirikaupoista ansaitsemiaan laittomia voittoja valtionkassaan.

Molemmat herrat olivat kesällä 2004 myyneet 1,2 miljoonan euron arvosta Freenet-yrityksen optio-ohjelmasta lunastamiaan osakkeita. Oikeuden mukaan he olivat valinneet myynnilleen edullisen ajankohdan tietoisina siitä, että vähän ajan kuluttua siitä julkistettavat tiedot liiketoimien heikkenemisestä todennäköisesti laskisivat osakkeiden arvoa.

Tuomitut väittävät muuta. He olisivat jo edellisenä vuonna sopineet keskenään osakekaupoista. Heidän asianajajansa on jo ilmoittanut valittavansa maaoikeuden päätöksestä ja vievänsä jutun käsiteltäväksi korkeimpaan oikeuteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    2. 2

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    5. 5

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sadun asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Saara Aalto tapaa tänään fanejaan Lontoossa – britit jo aivan täpinöissään: ”Mark, en ole tulossa tänään töihin”

    8. 8

      Patrik Laine NHL:n ykkönen kolmessa kategoriassa

    9. 9

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    10. 10

      Alko voitti hovissa tavaramerkkikiistan Super Alkoa vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    10. 10

      Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    2. 2

      Uusi käänne 71 henkeä vaatineessa lento-onnettomuudessa – pidätys

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    5. 5

      HS: Remonttimiehet pilasivat Sadun asunnon – yli 20 000 euron painajainen

    6. Näytä lisää