Digitoday

Valikko

Aspocompille taas tuomio Ranskassa

Aspocomp pui edelleen vuoden 2002 Ranskan lopetuksestaan seuranneita irtisanomisriitoja.
Ranskassa Evreuxin työtuomioistuin on antanut päätöksen, jossa se velvoittaa suomalaista piirilevyvalmistajaa maksamaan sen ranskalaisen tytäryhtiön kolmelletoista entiselle työntekijälle korvausta yhteensä noin 510 000 euroa korkoineen.

Päätöstä ei ole Aspocompin pörssitiedotteen mukaan vielä annettu virallisesti tiedoksi yhtiölle.

Ei tulosvaikutusta

Kyseessä on uusi oikeusjupakka, jossa oli alun perin mukana 21 sellaista työntekijää, jotka eivät osallistuneet edelliseen oikeudenkäyntiin. Siinä Aspocomp velvoitettiin lopulta maksamaan noin yksitoista miljoonaa euroa Ranskan tytäryhtiönsä entisille työntekijöille.

Uusista 21:stä kantajasta Aspocomp on tehnyt erillissopimuksen kahden työntekijän kanssa, ja kuuden osalta oikeus ei ottanut asiaa käsittelyyn. Korvausvaateet olivat alun perin noin 750 000 euroa.

Aspocompin mukaan maksettavaksi määrätyillä korvauksilla ei ole tulosvaikutusta, koska yhtiö on tehnyt tilinpäätöksessä 2007 riittävän kuluvarauksen. Yhtiö valittaa silti tuomiosta seuraavaan oikeusasteeseen.

Käräjöinnistä
pienet kulut

Ottaen huomioon aiemman tuomion ja viimeisimmän takaiskun, eikö Aspocompille olisi ollut helpointa vain maksaa ja unohtaa koko homma?

– Katsomme prosessin loppuun saakka ja samalla kassavaikutus siirtyy pitkälle eteenpäin. Pystymme ylläpitämään oikeuskäsittelyämme aika pienillä kustannuksilla, Aspocompin toimitusjohtaja Isto Hantila sanoo.

Hantila myös huomauttaa, että oikeuden päätös siirtyi monta kertaa, eli lopputulos ei ole hänen mukaansa ihan itsestäänselvyys.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. 6

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    7. 7

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    8. 8

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    9. 9

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    10. 10

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Robin, 18, kiemurteli toimittajien tentissä Linnan jatkoilla – boolia nautittu: ”En ihan kahdeksaksi ole kouluun menossa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. Näytä lisää