Digitoday

Valikko

Suurhanke tuo älykkäät sähkömittarit käyttöön koko Suomessa

Suomi ottaa koko maassa käyttöön etäluettavat, tuntikulutuksen mittaavat sähkömittarit, ilmoittaa valtioneusto, jonka mukaan asetukset tulevat voimaan maaliskuun alussa.

Säädökset velvoittavat sähköverkonhaltijat ilmoittamaan asiakkailleen näiden tuntikohtaiset sähkömittarilukemat ilman erillistä maksua.

Investointihankkeena kyseessä on elinkeinoministeriön mukaan suurin koko maan kattava jakeluverkkojen muutoshanke Suomessa maaseudun sähköistämiskauden jälkeen. Sen kokonaiskustannukset ovat noin 565-940 miljoonaa euroa.

Älykkäiden tuntimittareiden ja etäluennan avulla kotitaloudet saavat jatkossa omat sähkönkulutustietonsa seuraavana päivänä ja halutessaan jopa reaaliaikaisesti. Kuluttajat pystyvät näin tarkkailemaan sähkönkäyttöään ja säästämään energiakustannuksissa. Sähkönmyyjät ja jakeluverkonhaltijat voivat luopua arviolaskutuksesta ja siirtyä todellisen kulutuksen mukaiseen laskutukseen.

Suomalaiset
eturintamaan

- Tällä muutoksella Suomi nousee sähkönjakeluverkkojen mittaus- ja kuormanohjaus¬teknologian soveltamisessa maailman kehittyneimpien maiden eturintamaan. Uudistus tuo pitkällä aikavälillä hyötyjä ja kustannussäästöjä sähkökaupan kaikille osapuolille, toteaa elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen.

Tavoitteena on, että vähintään 80 prosenttia jakeluverkkojen asiakkaista on tuntimittauksen ja mittareiden etäluennan piirissä vuoden 2013 lopulla. Tähän mennessä noin miljoonalle sähkön 3,2 miljoonasta pienkäyttäjästä on vaihdettu etäluettava tuntimittari. Näiden mittareihin ei edellytetä muutoksia. Näissäkin tapauksissa asiakkaat hyötyvät kehittyvistä palveluista.

Lisäksi verkonhaltijan on asiakkaan erillisestä tilauksesta tarjottava mittauslaitteisto, josta kulutustiedot voidaan siirtää suoraan ohjaamaan taloautomaation ohjausjärjestelmiä.

Mahdollisuus
pienentää laskua

Elinkeinoministeriön mukaan sähkönkäyttäjälle tulee näin mahdollisuus pienentää sähkölaskuaan siirtämällä käyttöään huippukulutusajoista, jolloin sähkön markkinahinta on korkeimmillaan, alemman kulutuksen ja halvemman sähkön ajankohtiin. Tämä alentaa sähkön kulutus- ja hintapiikkejä ja sitä kautta kuluttajan sähkönhankintakustannuksia. Myös riski ajautua valtakunnallisen sähköjärjestelmän tehopulatilanteeseen ja sähkönkäytön rajoituksiin pienenee.

Uudistukset tuovat pitkällä aikavälillä merkittäviä kustannussäästöjä niin sähkönkäyttäjille, sähköntuottajille ja -myyjille kuin jakeluverkonhaltijoillekin. Muutos parantaa energiatehokkuutta sekä sähköjärjestelmän varmuutta ja kustannustehokkuutta. Myös sähkömarkkinoiden toiminta tehostuu ja vähittäismarkkinoiden kilpailu lisääntyy, elinkeinoministeriöstä huomautetaan..

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Hannu Manninen vetäytyi taka-alalle – päävalmentaja kertoo, miten veteraanin MM-unelman kohtalo ratkeaa

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    5. 5

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    6. 6

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

    9. 9

      Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

    10. 10

      Sarjahukuttajaa kyydinnyttä epäillään rikoksentekijän suojelemisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Hannu Manninen vetäytyi taka-alalle – päävalmentaja kertoo, miten veteraanin MM-unelman kohtalo ratkeaa

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    5. 5

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    6. Näytä lisää