Digitoday

Valikko

R-Kioskeista saa vain halpoja Madonna-lippuja

Jännityksellä odotettu Madonnan konsertin lippujen myynti käynnistyi maanantaiaamuna kello yhdeksän. Lippupiste on vakuuttanut, että tällä kertaa lipunmyyntijärjestelmä kestää valtavan kysynnän toisin kuin Bruce Springsteenin konsertissa.

Lippujen myyntiä on hajautettu niin, että niitä voi ostaa Lippupisteen kauppapaikoista, puhelimitse, internetistä ja R-Kioskeista.

R-Kioskien asiakkaat voivat kuitenkin kohdata yllätyksen, sillä heille on tarjolla vain konsertin halvimpia lippuja. Asia oli yllätys myös lippujen myyjille, sillä siitä kerrottiin ainakin osasta heille faksilla vasta puoli tuntia ennen lipunmyynnin alkamista.

Ennen yhdeksää Lippupalvelun verkkopalvelun palvelin oli niin kuormittunut, ettei siihen saanut yhteyttä.

Madonna esiintyy ensi kertaa urallaan Suomessa 6. elokuuta. Helsingin Jätkäsaaressa pidettävään ulkoilmakonserttiin mahtuu 80 000 kuulijaa. Pääsylippuja myydään enintään kuusi kappaletta ostajaa kohden.

Tammikuussa lipunmyynnissä oli tuntuvia pulmia Bruce Springsteenin ja Morrisseyn konsertteihin. Suomessa. Lippupisteen mukaan sen myyntijärjestelmä toimi kuten piti, mutta maksujärjestelmässä oli ongelmia. Johtavat lipunmyynnin välittäjät käyttävät kyseistä kansainvälistä maksujärjestelmää.

Maksujärjestelmä on Lippupisteen mukaan nyt käytännössä varmistettu, kertoi Aamulehti perjantaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Kova paljastus supertähdistä: Ronaldo piilottanut kymmeniä miljoonia veroparatiisiin

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. 6

      Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

    7. 7

      Presidentti Niinistö vastasi kansalaisten kysymyksiin Ylellä: ”Ei ihmistä ole luotu yksineläjäksi”

    8. 8

      SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

    9. 9

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    10. 10

      Kommentti: Ylen kipuaminen skandaalin kaivosta tulee olemaan kivuliasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    4. 4

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    8. 8

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    9. 9

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    4. 4

      Kova paljastus supertähdistä: Ronaldo piilottanut kymmeniä miljoonia veroparatiisiin

    5. 5

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    6. Näytä lisää