Digitoday

Valikko

Stephen King kauhistuttaa Kindlessä

Kauhukirjailija Stephen King kauhistuttaa jälleen painettujen kirjojen kustantajia. Hänen uusi lyhytromaaninsa UR menee kuin kuumille kiville Amazonin Kindle-kaupassa.

Kingin agentti Ralph Vicinanza sanoi tiistaina, että vain sähköisessä levityksessä oleva teos on päässyt jo viisinumeroisiin myyntilukuihin. Tarkempaa tietoa Amazon ei suostu antamaan ennen kuin myyntiin tulosta on kulunut 60 päivää. Myynti alkoi 12. helmikuuta.

Vicinanza kertoi Cellular-newsin mukaan uutistoimisto AP:lle, että kirja oli tiistaina iltapäivällä jo sijalla 18 suosituimpien Kindle-kirjojen listalla. Torstaiaamuna Suomen aikaan UR oli kiivennyt jo kuudenneksi suosituimmaksi.

Sähköinen UR maksaa vajaat kolme dollaria.

Vicinanza lupaa, että jossain vaiheessa uusi kirja tulee saataville myös paperikopiona.

Kingin teos Riding the Bullet oli todellinen sensaatio nettikirjojen alkuvaiheessa. Vuonna 2 000 sitä ladattiin satojatuhansia kertoja. Kysyntä kyykytti niin Amazonin kuin muidenkin online-palvelujen palvelimia.

UR kertoo yliopiston englannin kielen opettajasta, joka pystyy lukemaan Kindlestään kuuluisien kuolleiden kirjailijoiden uusia teoksia ja tulevaisuuden sanomalehtien uutisia.

King, joka tunnetaan tuotteliaisuudestaan, aloitti pienoisromaanin kirjoittamisen 18. tammikuuta. Toimitettu, valmis versio toimitettiin Amazonille 4. helmikuuta.   Kaksi päivää myöhemmin Kingillä oli teos omassa Kindlessään.

Teosta on arvosteltu Kindlen mainosjutuksi. Agentti Vicinanza tyrmää kritiitikin. Hänen  mukaansa rahaa ei ole niin paljoa, että sillä saataisiin King suostumaan tuotesijoitteluun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      VS: Pelaajan vanhempi kavalsi 6 000 euroa 12-vuotiaiden joukkueelta – ”Tuntuu hyvinkin epätoivoisen ihmisen teolta”

    6. 6

      Valepoliisit väijyivät kauppakeskuksissa – epäillään huijanneen katalalla juonella jättisummia vanhuksilta

    7. 7

      Makwan Amirkhani ja Heli Rantanen kauhistelivat Janne Ahosen aamupalaa: ”Se oli pelottava”

    8. 8

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    9. 9

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    10. 10

      Trump toisti Valkoisessa talossa väitettä, jonka faktantarkistajat ovat kumonneet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    6. 6

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    9. 9

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    10. 10

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    2. 2

      Murhasta elinkautista istunut 39-vuotias nainen pääsee vapaaksi – murhasi miehen hyvin raa’alla tavalla

    3. 3

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    4. 4

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    5. 5

      VS: Pelaajan vanhempi kavalsi 6 000 euroa 12-vuotiaiden joukkueelta – ”Tuntuu hyvinkin epätoivoisen ihmisen teolta”

    6. Näytä lisää